torstai 17. toukokuuta 2012

TASAİSTA

 Elama on ollut viime aikoina aikalailla tasaista. Muutama viikko on vierahtanyt taas ystavan poikaa meilla kotona hoidellessa. Aamulla kouluunlaitto. İltapaivalla koulubussista odotteleminen. Ruokaa ja rakkautta lapselle. Tassa kuvia aitienpaivalta. Olimme pojan kanssa suomalaisten ystaviemme kanssa ulkoilemassa auringon ihanasti lammittaessa.





 Ja tietenkin kavimme syömassa aitienpaivalounaan.

 Poika ranskiksia ja nakkeja
Me aikuiset Adanakebabia.
Maittavan lounaan jalkeen ajelimme (ystavamme olivat taalla lomalla omalla autollaan) ystavaperheen luokse aitienpaivakahville. Poika paasi uimaankin altaalle.
Siina se rupatellessa vierahti paiva nopsaan. Vasta illansuussa tultiin pojan kanssa kotiin.
Lapset soittelivat Suomesta ja jopa mies yllatti soitollaan jo aamupaivasta. Kovasti on viime aikoina ollut tapetilla työasioitten siirtaminen taas tanne Kotipuoleen. Kovin helposti se ei tietenkaan tapahdu, mutta jospa jo lahiaikoina.
Ensi viikolla nahtavasti loppuu pojan hoitaminen. Suomesta saapuu kesakuun alussa ystavani tanne pitemmaksi aikaa taas. Hanella on taalla oma asunto, niin on valilla taalla ja valilla Suomessa.
İlmat ovat olleet hyvin vaihtelevia. Aitienpaivan aikaan oli tosi lamminta ja aurinkoista.


Mutta nyt on muutamana paivana sadellut ja lampötilakin ollut alhaisempi, mutta ei kylma. Kuvat eiliselta aamulta, kun klo 07.30 odottelimme pojan kanssa hanen koulubussiaan tulevaksi. Nautin naista sadeaamuista tahan aikaan vuodesta. İlma oli nytkin ihanan raikas. Kohta sateet loppuvat ja kuumat alkavat.
Mukavaa alkavaa viikoloppua kaikille.

18 kommenttia:

SaaraBee kirjoitti...

Kiva kuulla taas kuulumisiasi. Vara-mummu on kyllä äitienpäivänä lounaansa ansainnut. Toivottavasti miehesi pääsee pian takaisin Turkkiin.

Jael kirjoitti...

Sinusta ei olekaan kuulunut vähään aikaan ,joten kiva kuulla mitä kuuluu! Olet varmaankin ihana varamummu! Ja toivottavasti miehesi pian pääsee taas Turkkiin.
Muuten,tuon taustan vuoksi tekstiä on tosi vaikeaa lukea...

anumorchy kirjoitti...

Adanekebab on tulista ja hyvaa! Ja tuo vesiputouskin on tuttu. Ikava Antalyaan!

Mine kirjoitti...

Pian taitaa näkyä monia suomalaisiakin turisteja Antalyan kaduilla. Minäkin törmäsin jo ensimmäisiin kierrättäessäni ystäviä maanantaina täällä. Tänäänkin pitäisi lähteä "oppaaksi". Keli lupaa epävaikaista, joten saattaa tulla märkä reissu?

Sateenkaari kirjoitti...

Vihreatniityt:Olen sita mielta, etta aitienpaiva on joka paiva, joten mistaan erityisesta juhlimisesta en niin valita. Tuollainen syömassa kayminen ja ulkoilu on sita parasta. Ainakin naissa maisemissa.
Mies olisi tulossa vaikka heti Turkkiin, mutta pitaa ajatella jarkevasti. Jos olisi taalla työ odottamassa, niin pikapikaa. Pidetaankin silmat auki, jos jotain ilmaantuu.

Yaelian: Blogimaailma jaanyt liiankin vahalle huomiolle. ollut tuota muuta touhua. Mutta kokonaan tata ei voi jattaa.
Nakyykö nyt paremmin, kun vaihdoin kirjaimia paksummaksi. Pitaa opetella tekemaan tausta omista valokuvista.

anumorhy: Otan Adanakebabin aina ilman tulisuutta, koska se on minun makuuni liian tulinen. Kaytan kylla chilia itsekkin ruoanlaitossa, mutta miedommasti.
Kun on Antalyassa kaynyt, niin moni kaipaa tanne uudelleen. Toivotaan, etta joskus viela sinakin tanne paaset.

Mine: Jo ollutkin katukuvassa myös suomalaisia. Kun kuljen kaduilla, niin en kovin kuulostele, mita kielta kukin puhuu. Mies sensijaan nappaa heti suomalaiset puhutteluun, jos suomenkielta kadulla kuulee.
Teilla ollutkin kovasti siella İstarissa epavakaista ja aika kylmaa. Nain kertoili ystavani, kun puhelimessa juttelimme. Meilla on kanssa sadellut, mutta ollut lamminta, mika on ihanaa ilmaa se. Kivoja opashetkia.

Minttuli kirjoitti...

Onpa mukavaa saada kuulumisia sieltä päin. Kuvissa on paljon tutunnäköisiä paikkoja.
Hyvää kesää sinne!

Unknown kirjoitti...

Mahtavaa kun jaksat hoidella ystavasi poikaa! Olet heille aarre! :)
Toivottavasti miehesi paasee takaisin Antalyaan nopeasti!
Ja taas kerran: ihania kuvia :)

Sateenkaari kirjoitti...

Minttuli: Mukavaa kesaa sinulle, Minttuli myös. Eikös olekkin mukava katsella tuttuja paikkoja.

Heli: Vahan on valilla meinannut vasyttaa aikainen aamunousu, kun ei tule illalla mentya ajoissa nukkumaan. Ystavia taytyy auttaa silloin, kun vaan voi ja on siihen mahdollisuus. Nyt se on minulla ollut, kun mieskaan ei ole kotona. Ollut hyvaa opettelua saannölliseen elamaan, jotta osaa sitten, kun mies kotiutuu.

SisustEllen kirjoitti...

Voi ihanuus..olimme viime syksynä lomailemassa Turkissa ja tuo vesiputous näyttääkin tutulta :)
Olipa hauska löytö tämä sinun blogisi <3 Haleja ja terkkuja Suomesta

Susanna kirjoitti...

Huomenta! :)

Sinulle on haaste blogissani:

http://kissesfrombutterfly.blogspot.com/2012/05/dream-home.html

Maija kirjoitti...

Aurinkoista aamua Suomesta!
Kauniit on maisemat, ruoka kotoisan näköistä.

sirokko kirjoitti...

Ruokaa ja rakkautta, välittämistä niin lapsista kuin ystävistä, hieno juttu että sinunlaisia ystäviä vielä on olemassa. Toivottavasti saat miehesikin kotiin, nyt kun olet oppinut taas säntillisen elämän salat :)

Dohan Diiva kirjoitti...

Kuvat ovat upeita! Ja nalkakin tuli...

Sateenkaari kirjoitti...

SisustEllen: Kiva, etta löysit tiesi blogiini. ja kiitos kommentoinnista. Olitteko taalla Antalyassa siis lomallanne.?
Vastahali sinulle.

Susa: Kaynpa kurkkimassa.

Maija:Kiitos,ja Aurinkoiset Antalyan terveiset.

Sirokko:Kiitos kauniista sanoistasi. Kolme paivaa viela tata "varalapsenlapsen" hoitoa. Sen jalkeen ennen miehen kotiutumista kerkian taa soppia laiskanpaiville.

Kuwaitin kaunotar: Kiitos. Nalka tulee minullekkin yleensa aina kun ruosta kuvia katselen.

Marge kirjoitti...

Oli kiva lukea kuulumisiasi! Välillä elämä on tasaista ja välillä tapahtuu ja on kiireisempää, sellaista se on;) Itselläni on nyt menossa se jälkimmäinen jakso, tapahtuu ja menoja ja touhuja riittää..:)Jaa, että voi olla muutto edessä takaisin Suomeen? Pysyvästikö??

Tuo putous kuva on mahtava!! Ihanaa, kun voit olla ystäväsi pojalle keinoemo!;)♥ Tuollaista yhteisööllisyyttä, joka ihan oikeasti toimisi, kaipaan!

Tiedätkö, olen perheeni kanssa tulossa lähelle Turkkia;) Kypros kutsuu ihan pian;) Matkakuume on jo noussut, sillä matkamme alkaa 1.6 ja niiin paljon on vielä iltarientoja ennen sitä...tätä kevätaikaa....

Oikein ihanaa viikkoa sinulle, ystäväin sinne kauniiseen Turkkiin!:)

SisustEllen kirjoitti...

Olipa mukavaa lukea kommenttisi blogistani. Kiitos ♥ Ilahduin myös kovin huomatessani, että liityit lukijoitteni joukkoon <3
Halein Ulla

ekku kirjoitti...

Ihania kuvia taasen.Mulla on nyt kyllä niin kova kaipuu käymään siellä päin edes viikon lomalla.Olen laihiksella ja olenkin sanonut miehelle,et sit ku oon tavoitteesa niin varmasti lähdetään.Mullakun on lentopelko alkanu vaivaamaan vanhemmiten kaiken muun vaivan lisäks ;)

Sateenkaari kirjoitti...

Marge: En tieda, mita olen höpissyt, mutta en omasta mielestani ainakaan Suomeen muutosta mitaan. Mies on edelleen Suomessa, ja kotiutumista odottelen tanne Antalyaan. Jos ei ole pakko, niin Suomeen emme muuta.
Yhteisöllisyys onkin taalla niita parhaita puolia, mista pidan.
İhanaa matkaa, Marge ystavain sinulle ja perheellesi Kyprokselle. lahellahan se Turkkia on.

SisustEllen:Löysinkin ihastuttavan blogin kaynnillani.
Vastahali, uusi ystavain.

Ekku:Toivotaan, etta matkasuunnitelmanne toteutuvat.
Jos tanne joskus tulette, niin kahvipannu on kuumana.