sunnuntai 29. tammikuuta 2012

TAMMİKUUN KUVAKULMİA

Taman vuoden tammikuu on ollut erityisen kylma ja sateinen.



 Kylmyys ja sateet eivat ole estaneet kaupunkimme katujenuudistuspuuhia. Taas on yksi katu lahestulkoon valmis. Sateli sinakin paivana,kun tuolla kadulla kavelin ja valokuvia napsin .Patsaita sai koristuksekseen tamakin katu.

 Pilvet taivaalla ja sadekuurot eivat ole myöskaan peloittaneet meita ystavan kanssa istumasta teella taikka kahvilla ulkosalla.






Eika myöskaan samoilemasta vanhankaupungin kujilla. Vanhassakaupungissa on tahan vuodenaikaan hiljaista.Vain murto-osa kauppaliikeista on avoinna. Siella on ihana samoilla kujien viidakossa.
Viela parisen kuukautta ,niin kevat alkaa olla kasilla.
Mutta nautin naista tallaisista talvipaivista suuresti. Pitaa kerata "liikuntaa" varastoon. Kesakuumien tultua kun jaa liikkuminen liiankin vahille.

Mukavia tammikun loppupaivia kaikille.

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

TAMMİKUUN TUULİA


Tammikuu on aina taalla meilla ehkapa se kaikkein kylmin kuukausi vuodesta.Tana vuonna ennatyskylma.Alkukuusta olivat ensin kovat myrskyt ja vesisateet.Nyt ,vaikka paivalla paistaa aurinko,niin lampötila ei ylita 15 astetta.Viime yö oli tosi kylma.Aamulla klo 09.50 lamminta ulkona oli +3 astetta ja meilla sisalla +12 astetta.Yölla kun en pida lampöa paalla.Mutta hyva uni tulee viileassa paksun peiton alla.Ja aamulla saa lampiman kotiin nopeasti ilmastoinnilla.







Sitten internetista otettuja kuvia Turkin lumisista maisemista.Lunta meilla taalla Antalyassa nakyy vain vuorten huipuilla(bannerikuva).Mutta luminen talvi on olemassa myös taalla Turkissa.İstanbulissa ja Ankarassa ovat viime paivien lumisateet saaneet kaaoksen aikaiseksi liikenteessa.
Vuoristokylia on lumen saartamina paljon.Ja teita poikki lumentulon takia.Elama naissa kylissa on todella vaikeaa nain talvisaikaan.Kun sairaus yllattaa ja laakariin pitaa paasta,niin hyvin usein on potilasta vedettava jonkinlaisella ahkiolla paksussa hangessa kilometreja.Kun lunta akkia tulee paljon,niin teita ei saada nopeasti auki vaikeakulkuisessa maastossa.Eika kaikkiin kyliin ole edes sita kunnon tieta olemassakaan.
Uutisissa naista aina nakee.Onneksi meilla on hyvat kadut,missa kulkea.Eika sita lunta ole,vaikka vahan kylma valilla onkin.İtse tykkaan Antalyan talvesta.Reipasta kavelya voi harrastaa hyvin,joka kesakuumalla jaa tekematta.
Nytkin aurinko paistaa ihanasti ja lamminta on ulkona +12 astetta.Tanaan pysyn sisalla,mutta huomenna lahden liikkeelle.
Mukavaa keskivikkopaivaa,ystavat