maanantai 30. huhtikuuta 2012

KUUKAUSİ VAİHTUU

 Kuukausi vaihtuu taas. Huomenna ollaan sitten jo toukokuussa. Kesa tuli nopeasti kylman kevaan jalkeen. Lampötila on parina viime paivana kivunnut +30 asteeseen. Sadetta kylla lupailee saatiedotus. Kuukausi on kulunut valilla ystavan kotona, ja valilla meilla ystavan poikaa hoidellessa. Nyt ovat İstanbulissa koko perheen voimalla ja mina teen kotona kevathommia.

 Sunnuntaiaamun rauhaa. Eilen suuntasimme suomalaisen ystavapariskunnan kanssa aamupalalle maaseudulle.


 Olen aikaisemminkin laittanut tanne kuvia tasta paikasta. Niin kaunis paikka ja hyvaa ruokaa. Mukavassa seurassa kay tuolla mielellaan aina uudellen ja uudelleen.
 Ystavamme ovat taalla lomalla omalla autollaan, joten kavimme myös hiukkasen kavelemassa meren rannalla.
 Tama on piknikalue, joka oli taynna sunnuntain viettajia kauniista ja lampimasta saasta nauttien. Taustalla nakyvan vuoren huipulla on pyöriva naköalaravintola. Tie sinne oli vuosia sitten, kun siella kavimme, niin hyvin vaikeakulkuinen. Monet taksitkaan eivat lahteneet tuonne ajamaan. Nyt saattaa jo olla kunnostettuna.
Tama kaunis "pulloharja" kukkii juuri parhaillaan puina ja pensaina.

Hyvaa kesan alkua ja mukavaa Vappua, ystavat.

16 kommenttia:

Minttuli kirjoitti...

Kaunista ja kesäistä siellä nyt. Piknikpaikkalla on mukavaa viettää hellepäiviä, on niin hieno paikka kuvistakin katsellen.
Hyvää vappua ja toukokuuta sinulle!

Maija kirjoitti...

Kaunista ja kesäistä. meiläkin tänään lämmin päivä +18.
Mukavaa vappua
ystäväväiseni!

Mine kirjoitti...

Täälläkin on kaunis vappusää. Ihan noihin asteisiin ei ylletä, mutta ei vielä kaivatakaan. Vappu kuuluu myös niihin juhliin, jotka ovat itselleni aika yhdentekeviä. Munkit meinaan nyt kuitenkin huomenna paistaa.

anumorchy kirjoitti...

Mukavaa vappua sinne! Meilla Israelissa sita ei juhlita ollenkaan.
Nuo pulloharjat kukkivat meillakin nyt kovasti.

Karoliina kirjoitti...

Mukavaa vappua! Taalla myös huomenna munkkien paistoa ohjelmassa, siina se vappu meidan osalta :) Tanaan serpentiineja heiteltiin pitkin asuntoa, se oli kivaa!

mummeli kirjoitti...

Kiitos taas kauniista kuvista! Tuo ravintolakukkula näkyi sinne Antalya hotellin parvekkeelta ja silloin mietimme pitäskö käydä, mutta aikeeksi jäi.

Tuula kirjoitti...

Siellä onkin aivan kesä! Ihania kuvia!

Susanne kirjoitti...

Teillä on siellä jo niin kesäistä. Ihania kuvia ja tunnelmia postauksessasi!
Oikein mukavaa vappua!

sirokko kirjoitti...

Kaunista ja hoidettua siellä, kelpaa nautiskella.Tosin tulee heti hyttyset mieleen kun näkee vettä.. Iloista vappua sinne!

Sateenkaari kirjoitti...

Minttuli: Muutama paiva oli oikein seisovan kuumaa. Nyt satoi, joten hiukkasen varmaan viileni.

Maija: kiva, etta noinkin lamminta jo on teilla.

Mine: Minulla on vahan kaikkien juhlien kanssa sama juttu, etta pian kun paasee yli, niin hyva.

Anymorchy: Taalla lahes jokainen massatapahtuma poikii mellakoita. Myös nama Vappukokoontumiset. Ei niita tarvittas ollenkaan. Työvaki voisi saada aanensa kuuluviin muutenkin.

Karoliina: Serpentiinien heitteleminen onkin kivaa puuhaa.

Mummeli; Upeat nakymat sielta huipulta on Antalyaan.

Tuula: Kesa tuli taas yht'akkia, niinkuin aina. Onneksi viela satelee ennen niita tosihelteita.

Susanne: Tulee noita kuvia napsittua kulkiessa aikalailla paljon. Mukavaa puuhaa.

Sirokko:Viela ei onneksi ole ollut hyttysia. Nyt illalla satoi, joten jokohan ensi yöna inisee. Kaupunki on viime aikoina satsannut kovasti viihtyvyyteen.

Jael kirjoitti...

Meilläkin on ollut tosi lämmintä viime päivinä ja viime yönäkin potkin peiton pois...Ja tuollainen samanlainen pulloharja kukkii tässä viereisessä puistossa:)
Mukavaa toukokuuta Sateenkaari!

Unknown kirjoitti...

Tosi ihania kuvia ja maisemia :) Hyvaa kesanodotusta sinne naapuriin!! :) Meille tulivat teidan eiliset ukkossateet: koko paivan on satanut aivan hirveasti.

Sateenkaari kirjoitti...

Yaelian: Onneksi se helleaalto meni ohi, ja nyt on sopivan lamminta. Aivan viela ei tarvitsisi niin kumaa ollakkaan.

Heli: Se ukkossade viilensi ilman mukavaksi.Meilla ei satanut, kuin silloin yhtena iltana.Toivottavasti pysyy tallaisena viela pitkaan. Kun ne kuumat takuuvarmasti tulevat.

kaisu marjatta kirjoitti...

tervehdys Suomesta, ja sivullani ajatellaan aikatherine on jotakin juuri tänne blogiin liitettäväksi.. ihania kesäpäiviä sinne ja pian tänne

Sateenkaari kirjoitti...

Aikatherine: Kiitos, ja kiitos myös, kun jatit kommentin. Kaynpa kurkkimassa.

Kirsti kirjoitti...

Kauniita kuvia täällä:)