MİTEN USKONTO VAİKUTTAA ELAMAANİ,osa 1

Nyt vihdoin paasen toteuttamaan Minnan pyyntöa siita,etta miten uskonto vaikuttaa elamaani.
Jaan postauksen kahteen,taikka useampaan jaksoon,jotta ette kyllastyisi lukiessanne.

Olen lapsesta saakka ollut jollain tavalla,ja jossain suhteessa uskonnollinen.
Jo aitini opetti minulle iltarukouksen "Levolle laskeun luojani",jonka opin lukemaan jokaisena iltana.
Kun tulin aikuisikaan,niin rukouksen muoto muuttui,mutta iltarukous sailyi elamassani.
Synnyin,ja kasvoin evankelisluterilaisessa kodissa.
Kotini ei kuitenkaan ollut mitenkaan erityisen uskovainen,vaikka aitini iltarukouksen opettikin.Kirkossa kavimme juhla-aikoina.
Koulun aloittaessani aloitin kaymaan myös seurakunnan tyttökerhossa,mika jatkui murrosikaan saakka.
Uskonto oli ja eli jossain sielun ,seka sydammen sopukoissa,mutta ei ollut kovin nakyvasti elamassa esilla.
Lapsilleni opetin ne hyvat perusasiat.

Elama oli heitellyt sinne sun tanne,ja eraana paivana olin asian edessa,etta vaihtaisin uskontoani.
Olin avioitunut muslimimiehen kanssa,ja sen tuomat asiat kiinnostivat.Myös uskonto.
Mieheni ei minua tahan mitenkaan kehottanut.Se ajatus vaan tuli jostain,ja kyti sydammessani.
Lainasin kirjastosta Koraanin,ja muuta islaminuskoa koskevaa kirjallisuutta.Ja tietenkin sain mieheni ja hanen ystaviensa kautta myös tietoa.
Kaupungilla kaydessani kavelyreittini kulki usein kirkkoherranviraston ohitse.Siita kulkiessani minulle alkoi tulla hyvin voimakas tunne(joka kerta),etta pitaisi menna eroamaan kirkosta.
Tunne ei jattanyt rauhaan,ja eraanan paivana,kun taas olin kirkkoherranviraston edessa,niin vain kavelin ovesta sisaan,ja papin puheille.Kerroin papille rehellisesti,etta haluan vaihtaa uskontoani.Pappi oli aivan ihana ihminen,ja ymmarsi.Nain siis erosin kirkosta.

Jatkuu