lauantai 14. marraskuuta 2009

MİNUN SİİVOUSPAİVANİ

Joskus vuosia sitten oli minullakin toistuvat siivouspaivat.Tuolloin yleensa tiistaina oli imurointipaiva,ja perjantaina tai lauantaina sitten tarkempi siivous.Ja naista paivista pidin tarkasti kiinni.
Kun sitten loukkaannuin kolarissa,ja muutamaa vuotta myöhemmin lisaa viela toisessa kolarissa,niin olikin pakko alkaa joustamaan myös kotisiivouksen kanssa.
Työt pitaa jaksottaa pikkueriin,joten melkeinpa huone kerrallaan on riittava maara minun selalleni
Ja senkin teen hitaasti.Taalla Turkissahan saisi halvalla kotisiivojan,mutta en halua,koska kuitenkin siivous on hyvaa hyötyliikuntaa.




Perjantaina siivosin olkkarin,kuten kuvasta nakyy.Talla viikolla tuuletin myös matot.Taalla Turkissa on helppo,kun voi roikuttaa parvekkeen kaiteella.İmuroin,ja pistan tuulettumaan.
Kun siivoukseni on tehtava hitaasti,niin televisiokin on kaverina auki.İstun valilla ohjelmaa katsellen. Siina,missa ennen meni aikaa yksi tunti,niin nyt menee kolme.
Eika minulla ole mitaan varsinaista siivouspaivaa.Siivoan silloin,kun kroppa antaa myöten,ja siivoukselle on tarve olemassa.
İhan hyvin voin jattaa myösa siivouksen tekematta,taikka siirtaa sita,mika silloin aikoinaan oli mahdoton ajatus.
Eika tietenkaan nykyaan siivouksen tarvettakaan aina ole,kun on vain kahden hengen talous.
Tanaan oli mahtava ilma siivoukselle,joten tuuletin vuodevaattet,ja pesasin makuuhuoneen.
Kylppari on sellainen,minka siivouksesta en yhtaan tykkaa.Sen työn aika olisi nyt seuraavana,mutta mille paivalle se menee,niin tieda hanta.
Siina minun vuosien takaisessa systeemissa oli se etu,ettei siivouspaivia kertynyt niin paljoa,kuin nyt,kun joutuu työt jakamaan osiin. Mutta riittaapahan tekemista talla lailla.
Alkuun oli todella vaikeaa opetella nykyinen systeemi.Kuinkahan monasti sita ylittikin voimavaransa,ja sitten kehossaan tunsi.
Siivoaminen on kylla ihan kivaa puuhaa,mutta siihen pitaa saada inspiraatio.



Ja siivouksen lomassahan pitaa tietenkin nauttia kupponen kahvia.Talla kertaa tuhdin voileivan kera.Makeasta olemme mieheni kanssa paasseet kivasti loitommaksi.Kerran viikossa on herkuttelupaiva,ja oikeastaan voileipa maistuukin monasti paljon paremmalle,mita joku makea juttu.



Monasti teen herkkupalaksi tuossa kuvassa nakyvan hedelmajugurtin.Sokeria laitan vain nimeksi,ja on todella hyvaa. Tuo oli eilinen iltapala.

Minkalainen on teidan siivouspaivanne,virtuaaliystavat?

Mielekasta viikonloppua!

17 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Siivouspäivien suhteen veit sanat "kynästäni" oikeastaan 100 prosenttisesti. Kroppa sanoo nykyään, mitä tehdään ja milloin. En tykkää siivouksesta, mutta lopputulosta katson kyllä mielelläni. Miksikähän se kylppärin siivous on niin hankalaa, vaikka se on melkein tärkeintä. Siitä kehkeytyy nopeasti varsinainen kodin bakteeripesä, jos siivouksen laiminlyö.No vielä se meilläkin sujuu mukavasti. Onneksi. Nyt ollaan pikku lomalla ja mökillä. Hetken kuluttua saunaan ja mereen uimaan. Veden lämpötila n. 2 astetta.
Olen aloittelemassa uutta blogia: kirjoittajan.vuodatus.net. Siellä ei ole vielä mitään muuta kuin pohja. Kehittelen vähitellen. Tule sitten vierailulle kurkistelemaan. Teille molemmille paljon terveisiä ja halauksia. t. Seija

Anonyymi kirjoitti...

Meilla on jonkinmoinen siivouspaiva jokapaiva - kiitos karvaturrin :) Imuroin useita kertoja viikossa, ja lauantaina pidan yleensa kunnon siivousurakan heti aamusta. Illalla en osaa tehda mitaan!

Kylpparin siivouksesta en minakaan tykkaa, sen homman olen delegoinut miehelleni samoin kuin silittamisen...

Mukavaa lauantai-iltaa Antalyaan!

mizyéna kirjoitti...

Meillä on omakotitalo hiekkatien varressa, paljon riekkuvia lapsia ja ovia mistä mennään sisään ja ulos lakkaamatta. Tämä pohjustukseksi, kun kerron, että imuroin, moppaan ja pyyhin pölyt päivittäin. Keittön lattian moppaan muutamankin kerran päivässä. Kylppärien lattiat moppaan vähintään kerran päivässä mutta lavuaarit ja ammeet joka toinen päivä. Petivaatteet ulos pari kertaa viikossa ja vaihtoon kerran viikossa. Mattoja olen laiska tuulettamaan koska ovat painavia. Pyykkikone laulaa ympäri vuorokauden. Kotisiivoojaa on kokeiltu mutta en tykkää. Siivosin vain koko ajan perässä :D

Olen sitä mieltä, että jos siivoaa vähän joka päivä ei koskaan tarvitse siivota paljoa. Olen siis mielestäni enemmänkin laiska kuin ahkera siivouksen suhteen :)

SaaraBee kirjoitti...

Voi Sateenkaari, teillä näytää kuvista päätellen olevan aina paikat kunnossa.
Minä siivoan joka päivä vähän kerrassaan ja pistän "kamoja" paikalleen. Mutta kun on poikia ja heidän kavereitaan ja kaiken maailman mailoja ja rapaisia lenkkareita niin kyllä se työstä käy. Välillä huuda, että katto nousee, että korjatkaa jälkenne en ole teidän siivooja.
Kaveritkin ovat oppineet, että meillä otetaan kengät pois tai muuten ei ole sisälle tulemista. Naapurin äiti oli aivan ihmeissään, että miten heidän sottapytyt ottavat ihan oma-alotteisesti kengät pois kun tulevat meille. Mies auttaa, kun on kotona. Imuroi ja pesee alakerran lattiat. Pyykkiä pesen koko ajan!
Paljonko siellä maksaa siivooja?

ziriliini kirjoitti...

Selän kanssa huomasin itsekin, että on tehtävä vain vähän kerrallaan. Nyt olen kuitenkin saanut selkäni pysymään hyvänä vyöhyketerapialla ja siivouspäiväkin onnistuu mukavasti. Se inspiraatio vaan onkin sitten eri asia...

Nykyään siivoan kun kerkiän tai huvittaa. Eli yleensä siis kun pidän vapaan aamun tai viikonloppuna.

Maija kirjoitti...

Meillä on siivous päivä yleensä torstaisin niin jää koko viikonloppu perheen kanssa touhuiluun.Meillä siivoaa koko perhe, muksut on jo niin isoja että osaavat ilman käskemättä siivota.En ole mikään siivousintoilija. perus siististä kodista tykkään.
Mukavaa viikonvaihdetta sinulle ja miehellesikin

Sateenkaari kirjoitti...

Seija: Taalla Turkissa viela menee kylpparin siivouksessa aikaakin paljon,kun vesi on kalkkista,niin kalkit on poistettava suihkukaapista.Kalkkista seinaa ja suihkukaapin ovia ei kauaa viitsi katsella.
Ja todellakin akkia alkavat bakteerit muhia,jos ei usein siivoa ja kunnolla.Taalla viela saa varjella kylpparia homeelta.Onneksi talvi on lyhyt.
Kiva,kun aloitat taas kirjoittamaan.Tulen toki mielellani kurkkimaan.
Hui,kylmat vareet meni selassa,kun ajattelin sinua siella meressa uimassa.Mutta terveellistahan se vain on.
Hyvia uintikeleja.
Kiitos,terkut menevat perille.Vastahalaus sinne

Karoliina:Koira kylla pitaa huolen,etta siivousta riittaa.
Mina taas yleensa siivoan illansuussa mieluimmin.Tanaan oli poikkeus,jota itsekkin ihmettelin.
Meilla ei mies kylla osallistu siivoukseen millaan tapaa.On sen ajan turkkilainen kasvatti,joka katsoo,etta se on naisten työta.Kaupassa kay,ja roskat vie ulos,mutta ei siivoa,eika tiskaa.
Kiitos(kello on jo aika paljon,joten)İstanbuliin mukavaa huomista sunnuntaita.

Mizyena:Saatan kuvitella,etta hiekkaa todella tulee sisalle,jos asuu hiekkatien varrella.Asuimme niin Fethiyessa,ja kuivina paivina oli pakko ottaa hiekkoja lattialta melkeinpa joka paiva.
Mina kanssa tykkaan tasta systeemista,etta siivoaa useimmin,ja nain vahemman,kuin harvoin,ja paljon kerrallaan.
Mutta tuo sinun siivoamisesi ei kylla laiskalta kuulostanut.Painvastoin.

Vihreatniityt:Voi,ei meilla kylla aina ole paikat kunnossa.Se,mika minulla on ongelma,niin pikkutavaraa,ja paperipinoja tuppaa kertymaan kummallisiin paikkoihin.Ja inhoan niitten selvittamista ja mapittamista.
Muistan hyvin sen ajan,kun meillakin oli urheilukamppeita ja valineita siella sun taalla,seka kylppari taynna hikisia pestavaksi jatettyja urheilukamppeita.
Sita se on,kun viela lapset ovat kotosaslla,mutta se aika kylla tulee ,kun silta osin helpottaa.
Mukavaa,kun miehesi ottaa osaa myös siivouspuoleen kotona.
Mina en tieda tamanhetkisia siivoustaksoja,kun en ole siivooja kayttanyt,mutta kallista se ei ole.Jos joku taalla asuva tietaa,niin vapaasti kommentoimaan tasta.En ala arvelemaankaan,ettei mene pieleen.

Ziriliini:Muistan blogistasi,miten selkasi oli aina valilla kipeana,mutta nykyaan et ole sita valitellut.Vyöhyketerapia on tainnut todellakin auttaa.
Sita se on työssakayvalla perheenaidilla,ettei sita enaan työpaivan jalkeen paljoa siivoile.
Ja totta,etta kylla siivoukseen tarvitsee inspiraation.Ainakin mina.Joskus on pakko siivota ilman inspista,niin kylla se pakkopullaa silloin on.

Marika kirjoitti...

VOI tuota TOMAATTIA! Et lähettäis mulle muutaman ;)

Anonyymi kirjoitti...

Vihreatniityt, aika yleisesti siivoojan paivataksa on n. 50-70 liiraa, ja siivooja on sitten sen 8 tuntia hommia tekemassa.

anne kirjoitti...

Tunnustan olevani "himosiivoaja", mutta nyt kun olemme asuneet väliaikaisasunnossa kolmisen kuukautta olen oppinut himmaamaani asian suhteen itseäni.

Imurointi kuuluu edelleen melkein päivittäisiin rutiineihin koiran takia, mutta täällä asuessa en ole pitänyt niin väliä vaikka tavarat eivät ole paikallaan ja järjestyksessä. Huono puolikin on asian tiimoilta jo tullut esille, sillä on tosi vaikea löytää tavaroita ym. kun niille ei ole omaa paikkaa. Se taas aiheuttaa järjestelmälliselle luonteelleni harmaita hiuksia.

Pyykkikone laulaa harva se päivä, mutta silitys tapahtuu kerran viikossa. Pienesä kämpässä viikon silittämätön pyykkivuori on välillä tuskaista katseltavaa, mutta olen päättänyt, että en uhraa asialle aikaani kuin sen kerta viikkoon.

Olen yrittänyt löytää vapaa-ajalle muuta tekemistä, kuin siivoamisen. Yllättävän hyvin olen pystynyt laittamaan itseni etusijalle eli laittanut ennemmin lenkkarit jalkaan ja lähtenyt lenkille kuin että olisin tarttunut siivoushommiin. Eiväthän ne mihinkään karkaa, tiedätte varmaan :)

Sateenkaari kirjoitti...

Marika: Nyt tulee kohta muutama virtuaalitomaatti.Oleppa hyva.HİH!
Tomaatit ovat aina hyvia taalla,kun aurinko paistaa talvellakin.Mutta talvitomaatti on pinempi.Nyt viela on saanut noita isoja tomaatteja.

Karoliina: Kiitos sinulle,etta tiesit tuon siivoustaksan,niin Vihreatniityt sai vastauksen.
Mina olisin arvellut tuota 50 liiraa.İkkunanpesija minun pitaa piakkoin pyytaa(tai mies tilaa).

Anna:Mina inhoan pyykin silittamista.Talla hetkella viela on meilla yksi huone tyhjillaan,missa silitan,joten oven saa kiinni.Ei tarvitse katsella silittamatönta pyykkivuorta.Lisaksi selkani ei yhtaan myöskaan tykkaa silittamistyösta,joten senkin takia en voi paljoa silittaa kerralla.Miehen paitoja on aina silitettavana,koska vaihtaa joka paiva puhtaan paidan.
Hienoa,etta pystyt pitamaan vapaapaivasi siivoamatta.Aika moni kuitenkin varmaan kayttaa vapaapaivat kodin töihin.

Heljä kirjoitti...

Tänään en siivoa, touhuan muita juttuja. Huomenna sitten taas. Kun ei tule muuten liikuttua niin olen tehnyt imuroinnista kuntotapahtuman kaksi kertaa viikossa. Edes jotain.

Kun kävin töissä niin halusin siivota torstaisin, että on pidempi viikonloppu - siis perjantaina oli kiva tulla siistiin kotiin.

Halauksin Heljä

Heljä kirjoitti...

ai niin: nuo TOMAATIT! ah!

Heljä taas

Sateenkaari kirjoitti...

Helja:Kavin lukasemassa blogissasi touhujasi.Mukavalta naytti.
Sen takia minakaan en halua siivoojaa,kun siivous on hyötyliikuntaa.Meilla on eteisen matot niin vaikeat imuroitavat,etta se vasta jumpasta kay.Vahan liiaksikin,joten uusia mattoja pitaisi lahtea etsimaan.

HUOM! Unohtui kertoa,etta tuo 50 liiraa on n.25 euroa siivouksesta.

Annu kirjoitti...

Selän kanssa on minullakin jaksamista. Luulin, että kalkkipitoinen vesi on ongelma vain Sarköyn alueella, mutta kuten kerroit, sitä on muuallakin. Meillä vesi tulee porakaivosta. Juomalasit jää tiskatessa valkolaikukkaiksi, jos
niitä ei kuivaa käsin. Omaa kotia siivoaa mielellään, kun siihen aikaa.
t Annu

Sky Mikaela kirjoitti...

Kun me olimme lapsia, oli siivouspäivä vielä oikeasti kaikilla siivouspäivä :-). Ja joulusiivot ja juhannussiivot... phuuh. Villasukkien kanssa kiillotettiin vahattua lattiaa ja seinätkin pestiin juuriharjalla :D.

Hassua, mutta kun asunto on monessa kerroksessa, on laiskempi siivoamaan... siis minä ainakin :-).

Sateenkaari kirjoitti...

Annu: Kun asuimme Fethiyessa,niin siella nautin siita,kun vesi oli lahes kalkitonta.Vain tosi vahan.
Antalyan vesi on aikalailla kalkkista.

Natjale:Kylla muistan ne suursiivouspaivat ihan hyvin.Ja olen itsekkin sita tehnyt aikoinani.
Kun me asuimme kahdessa kerroksessa,niin kyllastyin kantamaan siivousvalineita edestakaisin.Jos emme olisi muuttaneet Suomeen,niin olisinkin hommannut molempiin kerroksiin omat valineensa.Mutta kahta imuria ei kylla kannata ostaa,ja sen kantaminen minua arsytti eniten