torstai 13. toukokuuta 2010

BUSSİPYSAKİLLA


Osana joukkoliikenteeseen kuuluu tietenkin myös se,etta sita bussia,taikka muuta kulkuvalinetta odotetaan tulevaksi jossakin.
10 vuotta sitten oli systeemi taalla Antalyassa se,etta dolmukseen paasi mista tahansa katujen varrelta.Bussit pysahtyivat jo tuolloin vain pysakilla muutamia kaupunginosia lukuunottamatta.
Tallainen tietenkin hidasti sita matkantekoa kovasti,koska dolmukseentulijoita saattoi olla katujen varsilla vain muutaman metrin valein.Muistan hyvin,kun menein aina samaan paikkaan,missa muut odottivat(jos oli odottajia),mutta monet eivat tata tehneet.Ja jos joku jai pois dolmuksesta 10 metria ennen,missa minun piti jaada,niin jain siina samassa paikkassa.

Nyt lahes koko kaupunkiin on saatu myös merkein merkityt pysakit.Muutamia paikkoja viela on,missa dolmus ja joku bussi pysahtyy ilman pysakkia.
Ja joku kuljettaja pysahtyy ottamaan kyytiin,ja paastamaan pois pysakkien valilla hyvantahtoisuuttaan,mutta eivat laheskaan kaikki.
Aika hyvin ovat kansalaiset alkaneet tottumaan tahan,etta pitaa menna pysakille odottamaan,ja jaada myös pysakilla pois.

Olemme saaneet (ja koko ajan laitetaan lisaa)myös katetut pysakit.Vilkkaimmilla paikoilla on kaksi katosta penkkeineen.

Antalyan joukkoliikenteessa kalusto on uutta ja reitit suunniteltu niin,etta lahes joka paikasta paasee joka paikkaan.Vain muutamilla reiteilla joutuu kayttamaan kahta bussia.
Mutta mika on ongelma,ja lisaantyy kaupungin kasvaessa,niin ajovaylat ovat liian ahtaita.
Uusi metroraitsikka vei paljon tilaa autoilta,ja todella tarkealta osuudelta.Polemiikkia asiasta kayty paljon.
Parhaillaan on menossa koko kaupungin kattava vesijohtoverkoston uusiminen,joka sulkee aina osan kaupungin kaduista.Talla hetkella liikenne on valilla kovastikkin tukkoista,mutta tama on ohimeneva ilmiö.
Antalya on laaja kaupunki,mutta varsinainen ydinkeskusta on pieni ahtaine katuineen.
On mielenkiintoista nahda,minkalaisia liikenneratkaisuja on edessa.
Mutta kaikenkaikkiaan ainakin mina olen erittain tyytyvainen joukkoliikenteeseen taalla,kun ei ole aikatauluja minnekkaan menolle.Ja asumme sellaisella paikalla,ettei joka paiva tarvitse kayttaakaan joukkoliikennetta.
Mutta omien autojen kayttajat ovat luultavasti toista mielta.

3 kommenttia:

Nuheila kirjoitti...

Rabatissakin uusitaan joukkoliikennettä-tram,uusia busseja ja katettuja pysäkkejä.Mutta edelleen moni käyttää taxeja.Niillä matkustaakin edullisesti ja nopeasti,ja juuri sinne minne haluaa.

Ihanaa loppuviikkoa!



Nuheila

Jael kirjoitti...

Meillä taas saa edelleenkin minibussin pysäytettyä mistä vain, mikä mielestäni on kätevää. Busseille tietenkin on omat pysäkkinsä.

Sateenkaari kirjoitti...

Nuheila:Taalla on taksin kayttö myös helppoa.Lahes jokaisen asuinpaikan lahietaisyydella on taksipaikka.Tassa meidankin korttelissamme niita on useita.Taksin hinnat ovat taalla jonkinverran nousseet,joten joukkoliikenne on paljonkin halvempaa,jos matkustaa yksin.Mutta useamman henkilön kanssa kannataa menna taksilla.

Yaelian:Myös taalla on edelleen katuja,joissa minibussi pysahtyy siihen,mista joku haluaa kyytiin,mutta tallaiset paikat ovat koko ajan vahenemassa pysakkien tulon takia.
Onhan se hyva,ettei tarvitse pysakille asti kavella,mutta muistan ajan,kun varsinkin ruuhka-aikana dolmusmatka kesti ikuisuuden juuri tuon takia,kun joka 10 metrin paassa pysahtyi ottamaan kyytiin,taikka paastamaan pois.Ja vallankin,jos oli kiire jonnekkin,niin silloin se suututti.
Antalya on miljoonakaupunki,ja kasvaa koko ajan,joten tama uusi systeemi on mielestani parempi.Pysakkejakin on aikalailla niin,ettei pitkia matkoja tarvitse kavella.Ja hyvaa se kavely vaan tekee.
Kiva kuulla,etta myös teilla on siella samanlaista.