tiistai 19. tammikuuta 2010

"YHTİÖPAİVALLİSELLA".

"Yhtiöpaivalliseksi" meidan sunnuntaista retkeamme voisi ehkapa kutsua leikillisesti.



Olen kertonut,etta mieheni työ on ollut taalla myyntityöta turismin parissa.Sita han on tehnyt suuremman ajan työhistoriassaan.
Tuo työ on on nykyaan todellakin kannattamatonta.Turismi on muuttanut luonnettaan kokonaan.İhmiset satsaavat hyvaan hotelliin ja pelkkaan lomailuun enemman,kuin ostamiseen.
Euroopassa ovat hinnat laskeneet,ja taalla Turkissa sen verran nouseet,etta myös tama vaikuttaa.
Hotellit tarjoavat taydet palvelut ohjelmineen,joten turistien liikkuminen hotellin ulkopuolella on selvasti myös vahentynyt.
Pitkaan on ollut jo mielessa kokeilla jotain muuta työta.
Tuossa ylapuolella olevassa kuvassa tama työ nyt sitten on.
Mieheni ja (viime kevaana puukotettu sukulaismies.Kerroin blogissa) aloittivat osto-ja myyntiliikkeen pidon.
Entisten velkojen lisaksi on nyt sitten viela lisaa velkaa.Ja nahtavaksi jaa,miten kannattaa.



Sunnuntaina laksimme yhdessa työkumppanusten kanssa syömaan sita samaa ohutta ja taytettya leipaa(mita mina ja mieheni viime sunnuntainakin).Ystava oli autolla kuljettamassa.
Paivallisravintolamme kuvassa. Jalustan paalle (irti maasta) on rakennettu tuollaisia telttarakennuksia.Sisalla on hyvin matala pyörea pöyta,ja istutaan tyynyilla lattialla.Meidan "ravintolassamme" oli myös kamina,joka oli tarpeen,kun menimme niin myöhaan,etta ilta oli jo kohta tulossa.




Syötyamme oli jo kello niin paljon,etta pimeys laskeutui "ravintolamme ylle".Kaminan ansiosta sisalla oli lammin,ja saimme valolahteeksi kaasulampun,joka loi himmeaa ja tunnelmallista valoa ymparilleen.




Siina jutustellessa (taustamusiikkina kannykan turkkilaista musiikkia) ja teeta juodessa aika kului nopeasti.
Seitseman jalkeen laksimme ajelemaan kaupunkia kohden.Tovi viela vierahti työpaikalla,ja sitten kotiin.
Naista tallaisista retkista taalla nautin suunnattomasti.Ja se,etta voidaan retkeilla nain myös ympari vuoden on aivan ihanaa.Ulkona tulee oltua tosi paljon.

18 kommenttia:

Sky Mikaela kirjoitti...

Onnea uuden yrityksen johdosta! Minusta tuollaisen pitäminen olisi hauskaa. Tarkoitan siis, että yksi unelmistani voisi olla jonkinlainen vanhan tavaran myynti/ vaihtokauppa, sekä vähän muutakin sinne.

Sinulla on tosiaan ihanat oltavat siellä ilmaston suhteen :-). Kyllä kelpaisi retkeillä meikäläisenkin tuollaisissa oloissa :-))))

Sateenkaari kirjoitti...

Natjale:Kiitos,ystavain.
Viela on pitka tie,ennnenkuin alkas tulla rahaa tuosta,jos rupeaa kannattamaan.
Meilla on ollut jo pitkaan kaapin osto,seka jotain muuta ,niin nyt vaan mies kyttaamaan meille huonekaluja.Mina haluaisin sellaisen vanhanmallisen kaapin.Ne oli kauniita,mutta ei tahdo löytya.Jospa joku myisi omansa pois.
Juuri tallaaisesta ilmastosta pidan.Lunta ja pakkasta en kaipaa.

anne kirjoitti...

Onnea ja menestystä miehesi yritykselle :)

Miten tämän sanoisin, omat ovat riskinsä, mutta ilman riskejä ei voi olla yrittäjä.

SaaraBee kirjoitti...

Onnea miehesi uudelle yritykselle. Toivottavasti kauppa käy.

Jael kirjoitti...

Onnea uuden yrityksen johdosta, ja toivon sille paljon menestystä.Se ohut leipä kuulostaa taas niin hyvältä!

Anonyymi kirjoitti...

Onnea ja menestystä uudelle yritykselle! "Cirali"

Sateenkaari kirjoitti...

Anna:Kiitos,ystavani.Riskit ovat todellakin aina mukana yrittamisessa.Ja tallaisena aikana viela.Tama on ainakin parempaa,kuin maustekauppiaana oleminen,silla myymatönta tavaraa ei tarvitse heittaa roskikseen pilaantumisen takia.

Vihratniityt:Kiitos,ystavani.Sitahan tassa toivoa taytyy.Tuolla alalla kay kylla kauppa,mutta on aikoja,ettei tavara mene,ja toisinaan menee kasista.Taalla vaan on noita 0sto-ja myyntiliikkeita tosi paljon.Nyt,kun ihmisilla on vahan rahaa,niin ostavat helpommin kaytettya tavaraa.
Yaelian:Kiitos sinullekkin,ystavain.Leipa oli oikein hyvaa.Söin nyt perunataytteella,josta pidan eniten.

Cirali:Kiitos,ystavani.

Meltem kirjoitti...

Onnea ja menestysta uudelle yritykselle! Olen lahdössa lasten kanssa parin vkon lomalle Suomeen. Tulehan kaymaan sitten meilla kun tulen takaisin.

Sateenkaari kirjoitti...

Meltem: Kiitos ystavani.Onnea kylla tarvitaankin naina aikoina.
İhanaa ja turvallista Suomenmatkaa.Nauttikaa talvesta siella.
Eilen tuli sellainen tunne,etta olisi jo aika meidan tavata.Tulen kuuntelemaan Sumen uutisia sitten,kun kotiudut.
Halit

Heljä kirjoitti...

Aivan huippu liikelounas! Ja on ihanaa kun miehesi jaksaa yrittää. Komppaan muita ja toivotan sydämestäni onnea ja menestystä!

halauksin
Heljä

Anni kirjoitti...

Valtavan paljon onnea uudelle yritykselle!!!

Ihanalta kuulostaa nuo retkenne enkä ihmettele ollenkaan että nautit niistä.
Kaikkea hyvää teille sinne!

Sateenkaari kirjoitti...

Helja:Vastahalauksin kiitos ystavalle.
Tuollainen lounas tuollaisessa paikassa,ja hyvassa seurassa paihittaa ravintolat mennen tullen.

Susanne:Kiitos ystavaiseni.
İlmasto tarjoaa paljon mahdollisuuksia juuri tuon tapaiseen juttuun ympari vuoden.Nytkin,vaikka ulkona on kylma,niin pelkalla tuollaisella telttasysteemilla,ja kamina sisalla saadaan ihanteelliset olosuhteet ruokailuun.Tuolla alueella on vieri vieressa naita samanlaisia ruokailupaikkoja,ja kaikkiin riittaa asiakkaita.Syöminen ei ole kallista,ja lasten kanssa helppo olla.Lapsille on keinuja ja muuta ulkosalla.

tarjuska kirjoitti...

onnea uudelle yritykselle ja yritystähän turkkilaisessa miehessä piisaa :) eivät kyllä jää tuleen makaamaan ( ei ainakaan tuntemani) päinvastoin välillä vois ottaa vähän rennommin...ihana retki teillä, minustakin on ihanaa olla tuollaisilla retkillä siellä...täällä suomen maassa ei tuota kyllä pahemmin näe, ihmiset pysyvät kodeissaan kylmän kauden tietty , mutta kesäisin olen ihmeikseni nähnyt perheitä piknikillä :0

Sateenkaari kirjoitti...

Kiitos ystavan.: Tiedan kokemuksesta,etta tallaisen työn kanssa kotiin tullaan iltamyöhalla oikeastaan vain syömaan ja nukkumaan.Työpaivat kun taalla ovat todella pitkat.
Mieheni pyrkii pitamaan kylla yhden vapaapaivan viikossa.Ja se onnistuu vuorottelemalla,kun heita on kaksi.Ja pitavat yhta työntekijaa.
Kuten sanot,niin turkkilaiset ovat kovia yrittajia. Jos toinen ei onnistu,niin kokeillaan toista.

Sanush kirjoitti...

Aivan varmasti ihana retki teillä ollut.Voin aistia ihan tuon tunnelman,tuoksut ja hiljaisen musiikin..Tuollaista Turkkia rakastan! ;)
Ja tietty onnea miehesi yritykselle! Ihmettelen myös joskus löytyykö Alanyan nahkaliikkeisiin ostajia vuodesta toiseen? Ja kaikki kun eivät kauppiaiden huuteluita jaksa.Mutta eikös niitä kokemuksia ja nautintoja löydy esim niistä ravintoloista? Miksi syödä koko loman ajan seisovasta pöydästä hotellilla.Tuollaisia elämysmatkoja ehkä kaivattaisiin?
Loppuviikkoa! Ja edelleen kiitos kodinkone-vinkeistä!

Sateenkaari kirjoitti...

sanush1:Kiitos ystavan.Nahkatakki-ja kultakauppoja on Antalyassakin todella paljon.Kauppa naissa ei kay enaan siina maarin,mita esim.10 vuotta sitten.
Kylla me viime kesanakin tapasimme monia turisteja,jotka kiireella riensivat hotelliin syömaan,kun siita kerran on maksettu.
Mina ainakin lomallani söisin joka paiva eri paikassa.
Mutta hotelleitten valmispaketit ovat nyt todella suuressa suosiossa.Ja tama on vahentanyt turistityöta tekevien ansiot hyvin pieniksi.
Alanya ja Marmaris ovat oleet kuuluja siita kauppiaitten huuteluista.Siihen on puututtu myös virkavallan taholta,ja olen kuullut,etta olisi aika kivasti vahentynyt.Mutta en tieda.
Sinulle myös kivat loppuviikot.
Taalla,jos ostaa kodinkoneita,niin kannattaa kierrella paljhon eri liikkeissa,ja pyytaa tarjouksia

Marika kirjoitti...

Hyödyllistä työtä! Vanhat löytävät uudet tarvitsijat eivätkä näin ollen päädy jonnekin takapihan perukoille ;)

Sateenkaari kirjoitti...

Marika:Liike on ollut avoinna vasta vahan aikaa,ja vanhojen tavaroitten tarjonta on yllattanyt.Huoneisto on tosi pieni,eika pysty varastoimaan paljoa.Nyt pitaakin varmaan vaihtaa isompaan tilaan.
Kysynta vastaa tarjontaan aika hyvin.İhmisilla ei ole rahaa ostaa kaikkea uutta,joten ostetaan vanhaa,ja kunnostetaan.
Taalla ei esim. ole vaatekirpputoreja,mutta naita vanhan muun tavaran kauppoja on todella paljon.Roskikseen menee vain aivan kayttökelvoton.
Monet myyvat omaisuuttaan hyvin pienellakin rahalla rahan puutteessa.Ja jopa melkein uutta tavaraa.