lauantai 30. tammikuuta 2010

HUOMİONTEKOA


Turkissa jo kauan asuneena,olen tietenkin tehnyt omia huomioita erilaisissa asioissa.Tanaan oli taas "huomioimisen paikka.
Turkkilainen ajattelutapa ei tietenkaan ole samanlainen,mita minulla monessa asiassa.Onhan kulttuurikin taysin erilainen.
Esim. ajankasitys on "suhteellista". Jos sanotaan,etta tulen 5 minuutissa,niin mina olen oppinut sen,ettei tarvitse odottaa siina 5 minuutissa.
Kun kysyt kadulla joltain matkan pituutta kysymaasi osoitteeseen,niin vastaus voi olla,etta 200 metria,vaikka todellisuudessa matkan pituus onkin 1,5 kilometria.
Suuntavaisto on kanssa erilainen.
Kuın jalleen kysyt kadulla neuvoa löytaaksesi oikean osoitteen,niin ensimmainen neuvoo vasemmalle.Kun kysyt seuraavalta,niin han neuvookin oikealle.Meille on monasti sattunut,etta viela kolmaskin neuvoo eri suuntaan.Ja ei ole kummallisuus,etta koko suuntakin on ollut vaara.


Nyt tullaan taman paivan aiheeseen.Nimittain kadulla jalankulkijan vaistamisvelvollisuuteen.
Lahes joka kerran,kun kadulla kavelee,niin joku kopsahtaa kylkeen.
Miestani tama arsyttaa kovastikkin,vaikka on itsekkin turkkilainen.
Tanaan kavin kaupassa,ja oli vesisade,joten useammalla oli sateenvarjo.Antalyan keskustassa kaduilla on aika vilkasta myös sateella.
Kauppamatkani olikin hyvin mielenkiintoinen.
Jo alkumatkasta tein huomion,etta lahes kaikki miehet vaistyivat tullessaan vastaani sateenvarjon kanssa,mutta naispuolisetpas eivat vaistyneetkaan.
Tasta aloin ajattelemaan,etta taalla naisen ja miehen ajattelutavassa on suuri ero.
Naiset eivat osaa nahtavasti hahmottaa sita,etta jos kaksi sateenvarjollista ihmista kohtaa toisensa,niin vaikka ihmiset eivat törmaa,niin sateenvarjot törmaavat,jos ei kumpikin hieman vaista.Annoin "törmayksen" pari kertaa tapahtua,ja vastapuolen hammastys oli totta.Kyse ei ole siis siita,etteikö ihminen haluaisi vaistaa,vaan han ei yksinkertaisesti tajua sita tehda.Toki on ihmisia,jotka vaistavat,ja suurin osa varmaan niin tekeekin,mutta niita,jotka eivat vaista,niin on todella paljon.Jos kukaan ei vaistaisi,niin kadulla kavely olisikin taydellisesti törmayskurssilla olemista.olenkin oppinut erottamaan vastaantulijoista parin metrin varoitusajalla sellaisen,joka ei vaista,joten en paljoa "törmaile". Suomessa olemme tottuneet miten kadulla kuljetaan,ja milta puolelta vaistetaan,mutta taalla sellaista kasitetta ei ole.
Olikin mielenkiintoinen "vaistelykauppareissu" tanaan.
Varmasti naita erilaisuuksia on meissa suomalaisissakin,joita sitten turkkilaiset miettivat,etta onpas kummallista.
Tassakin tapauksessa on viisainta ,etta mina vaistelen ja muut kulkevat suoraan.Ei ole iso asia vaistella,mutta olisi aika iso asia alkaa muuttamaan yli 70 miljoonaisen kansan omaksumaa kulttuuria,ja kayttaytymista.
Onko kellaan muula samanlaisia kokemuksia.

4 kommenttia:

RouvaHoo kirjoitti...

Näköjään matkan pituus annetaan siellä samalla tarkkuudella kuin täällä "vain muutama minuutti" on usein vastaus kun kysyy tietä, ja puolen tunninkaan kuluttua ei kohdetta vielä näy.

Törmäilyyn en ole kyllä täällä törmännyt...

pikkupakkasesta raikasta aamua toivottelee
Heljä

Sateenkaari kirjoitti...

Helja:Taman maan kulttuurissa monet asiat ovat hyvinkin suhteellisia.Monessa se on hyvakin,muttei siina,jos vaarien neuvojen takia ravaat pitkan matkan ylimaaraista.
Ollaan hyvin opittu,etta kysytaan kahdelta tai kolmelta eri ihmiselta,jos joutuu paikkaa etsimaan,eika ole ollenkaan vaikeaa.
Siihenkin osaan varautua,etta jos joku sanoo tulevansa 10 minuutin paasta,niin tunti vahintaan pitaa varata odotusaikaa.
Eivat tietenkaan kaikki nain toimi,mutta suurin osa.
Siita on se hyva puoli,jos joskus itse myöhastyy(mita en pida tapanani),niin sita ei katsota pahalla.
Raikas oli meillakin aamy yöllisen sateen jalkeen.Nyt aurinko paistelee pilvien lomasta,ja lammintakin on enemman.
Keskipaivan terveiset Antalyasta.

Anonyymi kirjoitti...

Turkissa olen kokenut sen, että vaikka ei tiedetäkään (esim tietä kysyessä) halutaan neuvoa. Onko kysymyksessä sitten kasvojen menettämisen pelko = ei voi sanoa "en tiedä", vai ylitsepääsemätön avuliaisuus? Kun lopulta itse pääsee perille määränpäähän, on ymmärtänyt että neuvojilla ei ole voinut olla hajuakaan oikeasta paikasta, mutta neuvottu on auliisti. Olenkin oppinut ottamaan tämän huomioon. Samoin kaupoissa ei esim kannata käyttää kysymystä: esim ONKO tämä tuote puuvillaa? Vastaus on MELKEIN AINA: on. Jos haluaa hieman todenmukaisemman vastauksen täytyy kysyä:MITÄ materiaalia tämä on? Silloin vastaaja ei tiedä etukäteen mitä vastausta halutaan ja saatttaa vastata oikein.... Näin usein ainakin Antalyan eri bazaareilla. "Cirali"

Sateenkaari kirjoitti...

Ciral: Juuri noinhan se menee.
Johtuneeko sitten siita,etta suhteellisuuskasitykset taalla eroavat siita,mita me olemme oppineet.
Ja niin minakin ajattelisin,etta avuliaisuus ja ystavallisyys pistavat ihmisen neuvomaan,vaikka vaarinkin.Mutta sitten on myös niin,etta aika monet "luulevat" tietavansa,vaikka eivat tiedakkaan.
Taalla "kuulopuheet" otetaan todesta,ja puhutaan sitten eteenpain.Kun meidan kohdalle naita sattuu ja tapahtuu,niin mieheni on aina lahdössa Suomeen.Monen vuoden Suomesa asuminen on tehnyt tehtavansa.
Minulle taas on ollut Suomessa asuessamme monia vaikeita asioita,jotka ovat taalla helpompia.
Tassa nahdaan,etta molemmista maista löytyy niita hyvia ja huonoja puolia.
Pitaa vain oppia elamaan ajan hengessa.