lauantai 30. lokakuuta 2010

PİENİ PALA KULTTUURİA

Lapsen ja vanhempien suhde muodustuu jo hyvin varhain.Aidin ja lapsen tama muodustuminen alkaa jo raskausvaiheessa.
Turkin kulttuurissa nama siteet lasten ja vanhempien valilla esittavat suurta osaa elamassa.Eritoten aidin ja pojan.Suuremmalla osalla vaestösta tama side kestaa hyvin vahvana lapi elaman.
Aidin merkitys on taalla suuri,mutta myös isan.Kerron nyt kuitenkn tassa aidin ja pojan suhteesta.
Paratiisi on aitien jalkojen juuressa,sanoo İslam.
Aiti synnyttaa,ja imettaa lastaan.Hyvin yleisesti taalla viela imetetaan kolmevuotiaaksi saakka.Tama alkaa muuttumaan tiedon ja ohjeistuksen myöta.
Aidit paapovat poikalapsiaan jopa siina maarin,etteivat nama paase kunnolla aikuistumaan ja itsenaistymaan.
Hyvin yleista on,etta avioiduttuaan,seka pojat,etta tytöt ovat edelleen tiukasti kiinni vanhemmissaan.
Suomalaisesta tama saattaa tuntua oudolta ja jos se koskettaa omaa elamaa,niin jopa vaikealtakin asialta.
Usein nuoripari aloittaa yhteisen elaman vanhempien kotona.Ja juuri pojan kotona enemman.

Elava esimerkki minulla on tasta mieheni tytar,joka oli perheineen meilla juuri vierailulla.He asuvat anoppilassa.Mies lahtee kohta armeijaan,ja sen jalkeen aikovat muuttaa omilleen.
He olivat meilla nelja paivaa.Tuona aikana joka ikinen paiva joko aiti soitti pojalleen,taikka toisinpain.Ja monta kertaa paivassa.
Kun taalla mennaan naimisiin,niin anoppia ja appea kututaan aiti ja isa normaalissa puheessa.

İhmissuhteet merkitsevat taalla paljon,ja ovat parhaimmillaan hyvin laheisia ja lampimia.
Mutta sitten se toinen aaripaa.Kun tulee suurempia erimielisyyksia,niin valit saatetaan katkaista jopa siihen rakkaaseen omaan lapseen.tama yleensa vaatii sen,etta on rikottu vahvasti etikettisaantöja.
Usein tallaiset valirikot voivat kestaa vuosia.

Se,mista mina taalla pidan suuresti,niin onkin juuri nama ihmissuhteet.Niitten laheisyys ja  lamminhenkisyys.
rappukaytavassa ei menna naapurin ohi sanomatta jotain ystavallista.Kaupoissa myyja taikka kassaneiti sanoo sinulle jotain kaunista jne.
Aurinko paistaa taalla Antalyassa paljon,mutta se paistaa myös siina turkkilaisuudessa.

Aurinkoista ja iloista viikonloppua,ystavat.

14 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Kauniit sanat sinulta!
Ihmissuhteet, joko parasta tai pahinta, maassa kuin maassa. Vanhempien ja lasten väliset suhteet on varmastikin niitä syvimpiä, sekä hyvässä että pahassa :)
Olet oikeassa, suomalainen ei aina ymmärrä muun maalaisten kulttuuriasioita, mutta toisaalta sama pätee myös toisinpäin. Ja sehän se elämisen ja erilaisuuden rikkaus juuri onkin!
Ihanaa viikonloppua sinne auringonpaisteeseen!

Laura kirjoitti...

Hienosti kirjoitit tästä aiheesta! Kyllähän se on totta että perhe ja suku merkitsee paljon enemmän Turkissa kuin Suomessa. Jos poikaystäväni löytää töitä Kocaelin alueelta niin myös me tulemme asumaan hänen vanhempiensa luona muutaman vuoden, omassa asunnossa mutta kuitenkin samassa talossa. Hänen vanhemmat ovat tehneet niin paljon töitä lastensa eteen ja auttaneet myös meitä taloudellisesti Istanbulissa kun poikaystäväni vielä opiskeli.

Hyvää viikonloppua!

Sateenkaari kirjoitti...

Heta:Kiitos,kun olet ollut lukemassa ja kommentoit.Jos minakaan en olisi saanut asua taalla Turkissa,niin koen,etta olisin jaanyt elamassani paljosta vaille.

Laura:Kiitos.tuossa yhdessa asumisessa on nuorellaparilla ainakin se oma makuuhuone,ja monilla myös oma pikkuasunto samassa talossa,kuten teilla tulee olemaan.
Vanhemmat auttavat taalla nuoria paasemaan alkuun niin taloudellisesti,kuin aineellisestikkin hyvin paljon.

Ciacy kirjoitti...

Oi kuinka ihanasti kirjoitit tàmàn. Tààllà ollaan kans tosi perhekeskeisià, vaikka ei ehkà ihan noin paljoa kuin siellà. Nyt menen tekemààn Halloween pòperòità :D

Anonyymi kirjoitti...

Minulla on läheiset välit mieheni perheeseen mutta olen kyllä onnellinen siitä että mieheni on itsenäistynyt melko varhain eikä hänen perheensä valta ulotu meidän katon alle. Meillä on alusta asti ollut sellainen meno että he eivät puutu meidän asioihin liikaa, soittelemme useamman kerran/kk ja vierailemme puolin ja toisin muutamia kertoja vuoden aikana. Olen sitä mieltä että vaikka asummekin mieheni kotimaassa, tulee heidän kunnioittaa myös minun tapojani, en haluaisi että meillä lappaisi vieraita viikko tolkulla ympäri vuoden. Kompromisseja toki joutuu välillä tekemään puolin ja toisin mutta ikävä kyllä välillä tuntuu että monissa turkkilais-ulkomaalais liitoissa se kompromissin tekijä on liian usein ulkomaalainen, oletko sinä törmännyt samaan ilmiöön kun olet myös pitkään Turkissa asunut?

Terveiset aurinkoisesta Ankarasta

Jael kirjoitti...

Mielenkiintoista oli lukea tästä.Täälläkin perhesiteet ovat tärkeämmät ja lämpimämmät kuin Suomessa,mutta onneksi ei kuitenkaan ihan noin kuin teillä,ainakaan minun tuntemillani henkilöillä,vaikka kyllä se jollain noinkin saattaa olla.

Sateenkaari kirjoitti...

Yaelian:Turkkilainen elaa suurilla ja vahvoilla tunteella enemman,mita jarjella.Tunteet nayttelevat suurta osaa niin hyvassa,kuin pahassa.
Turkkilaiseen ei pade sanonta,etta "laske kymmeneen,ennenkuin suutut tai toimit".

Ciacy:Kiitos,ystavain.Perhekeskeisyys on taalla elaman valttamattömyys monessa.

Anonyymi:Meilla myös on mieheni aikuistunut jo varhain.Hanen aiti ja isa ovat kuolleet aika nuorina,enka mina ole heihin saanut tutustua.Mutta aidin sisar ja hanen miehensa tayttivat taman paikan niin kauan,kun elivat,ja rakastin heita suuresti.Rauha heidan kaikien muistolle.
Olemme asuneet myös paljon Suomessa,joten sielta on mieheni matkaan tarttunut paljon asioita.
Mutta niista ei kaikkia sovelleta kaytantöön,kun taalla asutaan.
Kysyit tuosta kompromissista.ja mita sanot,niin se on aikalailla totta.
Onneksi olen luonteeltani sellainen,ettei minua haittaa,vaikka joustankin joskus enemman.Ja olen huomannut,etta se kylla tulee hyödyksi muodossa,taikka toisessa aina myöhemmin.Mieheni on hyvin itseppainen,mutta osaa joustaa tarvittaessa myös.
Ja ehkapa meilla on lahtökohdat erilaiset nuoriin verrattuna.Molemmilla ennen avioliittoamme on kertynyt elamankokemusta,joka auttaa ymmartamaan.Eika sita takerru kaikkeen turhaan.
Jos toisensa tapoja ja kulttuuria ei kunnioiteta,niin eihan elamasta mitaan tule.Tai jos vain toinen kunnioittaa ja toinen ei.
Törmayksilta ei elamssa voi valttya,on sitten yhden tai kahden kulttuurin liitto.Olen kokenut molemmat.

Sirokko kirjoitti...

Se oli kauniisti kirjoitettu. Täällä on vähän samat tavat, tunteita äärimmäisyydestä toiseen, ja sukusiteet säilyvät vahvoina. Nykyään nuoret rouvat kyllä vaativat jo oman asunnon jos mahdollista, mutta siteet säilyvät silti, ja toistaiseksi se on vielä molemminpuolista huolehtimista, vanhemmat lapsistaan, lapset vanhemmistaan, kukin vuorollaan. Vai onko siellä tapana laittaa vanhuksia vanhainkoteihin?

Sateenkaari kirjoitti...

Sirokko:Kiitos.samoin taalla useat nuoret rouvat alkavat jo haluta sen oman kodin,mutta kaikilla ei ole siihen mahdollisuuksia.Taalla pyörii televisiossa ohjelma,jossa etsitaan puolisoa tositarkoituksella.İhmeen moni nainen siina on valmis edelleen aloittamaan miehen vanhempien kanssa yhdessa.
Vanhainkoteja on taalla,ja sekin puoli kehittyy koko ajan,mutta edelleen suurin osa huolehtii vanhuksistaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tanaan iloinen yllatys, oletko huomannut viela? Youtube nakyy taas Turkissa :)

Maria

Sateenkaari kirjoitti...

Maria:olin kuulevinani uutisista,etta Youtube on avattu.kokeilin,ja olipa iloinen yllatys.
Kiitos,Maria,kun ilmoitit.

Minttuli kirjoitti...

Ajatuksella luin tämän kauniin kirjoituksen. Eihän siitä hirveästi ole aikaa kulunut kun varsinkin maaseudulla Suomessakin miniöiksi mentiin ja on pitänyt sitten sopeutua siihen osaan.
Tietenkin vaatii vielä enempi jos puolisot ovat erilaisista kulttuureista ja uskonnoista lähtöisin.
Hyvää sunnuntaita ja talviaikaa. Muistin siirtää kellot...

Sateenkaari kirjoitti...

Minttuli:Ei olekkaan.On paljon asioita,jotka mina olen elanyt Suomessa,ja jotka ovat taalla nyt arkipaivaa.Ehkapa tasta johtuen sopeutumisessani tanne ei juurikaan vaikeuksia ole ollut.Kun on sen vanhan hyvan suomalaisen ajan ajatukset.Nuorilta nama ajat Suomessa,ja sen ajan kulttuuri puuttuu.
Tokihan niita erilaisuuksia on myös paljon,mutta sehan on vain rikkaus,ei pahe.

Minulla on viela pari kelloa siirtamatta.

Heljä kirjoitti...

Kauniisti kirjoitit. Muutin tänne Irlantiin itsenäisenä nelikymppisenä ja kyllä hämmästyin kun äidin "tulethan leikkaamaan ruohono TÄNÄÄN" sai viiskymppisen miehen unohtamaan että oli luvannut tulla elokuviin kanssani...
Arvostan toki sitä, että pojat äitejään kunnioittavat - - - mutta ehkä jossain vaiheessa pitää päästää irti.