lauantai 9. lokakuuta 2010

MATKAAN



Tama lokakuinen lauantaiaamu alkoi valjeta aika viileana ja sateisena meidan noustessamme ylös.Sen verran aurinkokin pilkisteli pilvien raosta,etta kultasi sateillaan stadionin rakennelmia.Laukut olivat jo lahtövalmiina.Olen niihin heitellyt tavaraa viikon verran.Sitten taksin pera vilahti,ja niin alkoi matkanteko.
Miehellani nimittain.Han lahti taas vaihteeksi töihin Suomeen.Taalla alkaa turistisesonki olla lopuillaan.Ja on jo pitkaan nayttanyt silta,etta turistityö,mita mieheni on ikansa tehnyt,niin on vaihdettava joksikin muuksi.Taman paivan turisti taalla Antalyassa laittaa rahaa kalliimpaan hotelliin  ja palveluihin,seka nahtavyyksiin.Enaan han ei ostele sita maaraa tavaraa.mita muutama vuosi sitten.
Hinnat ovat taalla jonkin verran nousseet,joten varmaan sekin on vaikuttamassa.Euroopasta saa kaikkea.Joka paikassa on jo ulkomaalaisten pikkukauppoja mausteineen ja muine tavaroineen,niin ei tarvitse taalta kantaa.
Kulta on edelleen taalla halpaa halvan työvoiman takia,vaikka grammahintahan on kaikkialla sama.
Laman takia ei turistilla ole myöskaan rahaa yhta paljon kaytettavissa,mita ennen.
Kun sitten viime talvisen epaonnen meita kohdatessa sen sukulaismiehen petkutuksen takia (velkaa otettiin liikeyritykseen),niin työttömana ei voi olla.
On onni,etta miehellani on Suomen kansalaisuus.
Mina menen joulukuussa kuukaudeksi lomalle Suomeen.Poikani maksaa matkan.Siihen saakka viettelen taalla laiskan paivia.

İhanaa viikonloppua,ystavat.

14 kommenttia:

mummeli kirjoitti...

on kiva lukea kuvauksiasi elämästä turkissa. Vain 5 kertaa olen maassa käynyt, kerran niistä Antalyassa. terveisiä Suomen syksystä! Mummeli

anumorchy kirjoitti...

Hassua kun sina olet Turkissa ja turkkilainen miehesi tekee toita Suomessa.
Israelilaiset turistit kylla shoppasivat siella kovasti, mutta nehan matkat loppui, kiitos teidan paaministerinne.

Sinikka kirjoitti...

Toivotamme miehesi tervetulleeksi tänne suomeen ;o) Toivottavasti hän ehtii käydä meilläkin kyläilemässä ;o)
Ja sinua odotamme jo nyt kovasti tänne, sekä me aikuiset että lapsenlapsesi ;o)
Mukavaa viikonloppua sinulle ja lämmin halitus ♥

Sateenkaari kirjoitti...

Mummeli:Kiitos,kun pidat lukemastasi.Syksy on taallakin.Lampötila pudonnut 10 asteella,mutta edelleen on paivalla lammin.

Anumorchy:Se on se miehen osa kulkea töitten perassa.Mina en koe mitenkaan kummallisena taallaoloani,vaikka mieheni on Suomessa.Tama taalla on kotini.Paikat tuttuja,ja ystavia seka sukulaisia ymparilla.
İsraelilaisia turisteja olikin ennen tosi paljon.Kumpa koko selkkaus olisi jaanyt selkkaamatta.

Latindance:Kiitos mieheni puolesta.Kylla varmaan jossain vaiheessa tulee kaymaan.on ihanaa tulla Suomeen,kun siella odotellaan.Pitaa varmaan alkaa ostelemaan villapuseroita.
Halitus sinne myös kaikille.

Nuheila kirjoitti...

Monesti olen miettinyt Suomeen/Eurooppaan paluuta-rahan takia-töitä itselläni onneksi on,mutta palkka on kurja,toisaalta elämä on täällä niin paljon halvempaa.Katselin juuri vuokra asuntoja pääkaupaunki seudulta ja en kyllä ikinä pystyisi siellä asumaan niinkuin nyt täällä Marokossa.


Mukavaa syksyä sinulle<3


Nuheila

Jael kirjoitti...

Vaikeaa varmaankin kun nyt joudutte olemaan eri maissa jonkun aikaa.Toivottavasti miehellesi kuitenkin jatkossa löytyy sieltä Antalyastakin töitä
Mukavaa viikonloppua Sateenkaari.

Sateenkaari kirjoitti...

Nuheila:Ja minulle on terveyden takia taalla Turkissa oleminen aikalailla ehdoton asia.Jospa tuo lamakin jossain vaiheessa helpottaa,ja työtilanne paranee.Eihan se Suomessakaan haavia ole,Mutta paakaupunkiseudulla on yleensa töita tarjolla.
Minakin olen tehnyt sen huomion,miten kalliita ovat vuokra-asunnot Suomessa.Ja on aika suuri ero silla,etta taalla ostaa tomaattikilon 50 centilla tai yhdella eurolla,kun Suomessa sama maksaa 4-7 euroa.

Yaelian:Alku on aina vaikeaa,kun on tottunut,etta toinen tulee kotiin.Mutta siihen tottuu,ja sitten on taas hankalaa aloittaa normaali elama jnossain vaiheessa,kun tottuu hoitamaan vain oman itsensa.
Töita taalla kylla olis ollut nytkin,mutta niin huonopalkkaista,ettei velkoja saa silla maksettua.

Sirokko kirjoitti...

Nykyään mennään työn perässä jo maasta toiseen vaikka maailman ääriin eikä siinä ole mitään ihmeellistä, niin se vaan on.
Suomi on tosi kallis maa asua, varsinkin pääkaupunkiseudulla. Etelänmailla pääsee toistaiseksi halvemmalla, täälläkin.
Laiskanpäiviä on mukava välillä viettää.. ennen puhuttiin 'kesäleskistä', nyt kai pitäisi puhua 'työleskistä' :)

Minttuli kirjoitti...

Kyllähän tänä päivänä maailma on ihan eri kuin muutama vuosikymmen sitten ja työn perässä pitää mennä. Onneksi on tuo yhteydenpito on helppoa ja nopeaa. Terveiset sinne Välimeren maisemiin.

Sateenkaari kirjoitti...

Sirokko:Turkissa muutenkin miehet kulkevat työn perassa omankin maan sisalla.Etelan kaupungeissa turistisesongin aikaan on paljon työntekijöita pohjoisesta.
Kun ei maassa ole työttömyysturvaa,niin työta tehdaan siella,missa sita on.
Omalle itselle elaminen tekee valilla tosi hyvaa,vaikka siihen mahtuu silloin tallöin kyllastymisenkin tunteita.


Minttuli:Työ on erittain tarkea asia tassa elamassa.Yhteydenpitoon ei enaan kirjeita kirjoiteta,vaan netilla se toimii.Puhelutkin ilmaisia.
Kiitos terveisista,ystavain

Laura kirjoitti...

Kiitos ystäväni! Toivottavasti saan pian tulla takaisin Turkkiin, tällä kertaa jäädäkseni..

Mitä työtä sinun miehesi tekee Suomessa? Missä hän asuu kun hän on siellä?

Ihania syyspäiviä sinne Antalyaan!

Haleja!

ebrufin kirjoitti...

Heippa Tuppulasta:)

Voi kun paasisikin kaymaan Suomessa taas- en ole vielakaan elpynyt elokuun lomastani...ikava:(

Hyvaa viikonloppua- öptüm:)

Sateenkaari kirjoitti...

Laura:yleensa pizzeriatöita,kuten kaikki turkkilaiset.
Peukutan sille,etta pian paasisit tanne oikein asumaan.
Kiitos,syksy tuli oikeastaan eilen tanne Antalyaan aivan yht'akkia.

Ebrufin:Heips!
Mina olen menossa joulukuussa ainakin alustavien suunnitelmien mukaan.Minulla ei ole Suomenikavaa.Saa nahda,tuleeko se matkaan,kun siella kayn.

Bende Öptüm!

Sateenkaari kirjoitti...

Laura:unohdin vastata asumiskysymykseesi.Asuminen on milloin missakin.Ei niin kovin usein ole Suomessa ollutkaan.Pitkin hampain nytkin laksi sinne,kun talvi on tulossa,mutta pakkorakonen.