torstai 2. huhtikuuta 2009

HAASTE


Ylla kuvassa ruoka nimeltaan PİYAS. Se on eraanlainen salaatti.Keitettyja valkoisia papuja,Keit. kananmunaa, tomaattia,sipulia ja kastikkeena (tahin) seesaminsiementahnasta -öljysta ja viinietikasta tehty kastike.paalle runsaasti persiljasilppua.

YLLA: taytetyt munakoisot. (KARNİYARİK)






Ja liharuokaherkkuni on tuo yllaoleva (KAVURMA).Pieneksi pilkottua lampaanlihaa paistetaan laakealla pannulla taikka kattilassa. Taman valmistamisessa on aivan oma tapansa,jotta lihasta tulee mureaa ja maukasta.



HAYATİM heitti haasteella. Pitaa kertoa kolme lempiruokaa ja lempipaikkaa.Kylla taytyy sanoa,etta lemppariruokani ovat "Turkkilaisa".Suomalaista ruokaa teen vain joskus. Yleensa se on silloin perunamuussi,taikka makaronilaatikko.Mutta saattaa menna kuukausiakin vain Turkkilaisen ruoan parissa. Ja nain elimme myös Suomessa.

Lempipaikkoja on monia. Mutta eras sellainen liittyy myös ruokaan ja syömiseen. Lampimana kesayöna aivan meren aarella istuen.Hyvaa ruokaa ja hyvaa seuraa(yleensa oma mies)seka musiikkia.
Toinen lempparini
on PİKNİKİLLAOLOA isolla porukalla.Ja tietty tamakin meren aarella.

HEİ SİNA BLOGİYSTAVA,JOKA TUNNET HALUA KERTOA NAİSTA LEMPİJUTUİSTASİ,NİİN NAPPAAPPA BLOGİİSİ MUKAAN!

3 kommenttia:

Susadim kirjoitti...

Täytetyt munakoisot on herkkua ja piknikillä on aina kivaa, kaksin tai isommalla porukalla. En olisi arvannut sinua piknik ihmiseksi, mutta nyt kun sanoit, niin ihan selvästihän olet! :)

Sateenkaari kirjoitti...

Susadim: Taalla turkissa ei voi olla olematta piknik ihminen.Ja kylla olen ollut sita myös Suomessa. Muutenkin olen sellainen "ekstempore" ihminen.Valmis osallistumaan moneen juttuun. Ja valmisteluaikaa en tarvitse montaa minuuttia lahtemiseen.

Susadim kirjoitti...

Sama juttu, olen todella ekstempore ihminen ja olen vartissa valmis viikonkin reissuun. Kamat kasaan ja menoksi taitaa olla mottoni :)