lauantai 11. syyskuuta 2010

RAMADANİN PAATÖSJUHLA

On sujunut meilla hyvin rauhallisissa merkeissa.makeaa on tullut syötya liiankin kanssa.İlma on ollut todella kuumaa ja aurinkoista.Ensimmaisena juhlapaivana olimme liikkeella vasta illansuussa ja illalla juuri kuumuuden takia.Kerron kuvin.

Mieheni aidin haudallakaynti oli ensimmainen kohteemme.Kayntimme aikana pimeys laskeutui kaupungin ylle.Hautausmaalla on vain vahan valaistusta.
Hautausmaakaynnin jalkeen hyppasimme raitiotievaunuun,milla kulkeminen juhlapaivina on ollut taalla Antalyassa ilmaista.Paamaaramme oli menna katsomaan ,mita tapahtuu festivaalialueella,joka tana vuonna on ollut eraalla messualueella taalla .Eipa paljoa ollut puistossakaan valaistusta,jonka lapi oikaisimme.
Alueella oli muutama huvipuistolaite
Muutamia ravintoloita.Kuvassa ihana paikka,missa olisi voinut levahtaa tyynyilla lattialla istuen.
emme jaaneet siihen kuitenkaan.

Tietenkin oli myös erilaista tavaraa myyvia kojuja.Emme ostaneetkaan mitaan.
İstahdimme hetkeksi esiintymislavan luokse kuuntelemaan musiikkia.kappaleet olivat kansainvalisia,ja aani laulajalla todella hyva.Soittivat mm. "rikas mies jos oisin"...
Alueella oli todella vahan ihmisia.Eras kauppias kertoi,etta koko aukioloajan on kaynyt erittain vahan vakea.Paikka oli valittu huonosti.Viime vuonna tama sama oli keskustassa,ja vakea paljon.Nyt viimevuotisessa paikassa oli vain esintymislava,missa kuukauden ajan oli erilaisia esityksia.Ja silti siella oli vakea koko todella paljon.Tamanvuotiselle fesitivaalialueelle kun on mentava joko omalla autolla,taikka yleisilla kulkuneuvoilla,niin monet jaavat kaupunkiin.Kauppiaitten kojujen vuokra kuulemma oli aika suuri tuolta kuukaudelta,ja myyntia kertyi vain vahan.Harmi.
Tasta mekin sitten hyppasimme taas raitsikkaan.Jaimme pois ennen kotiamme,ja kavelimme loppumatkan.Niin tuli liikuntaakin samalla enemman.
Nyt taas arki koittaa ja arjen touhut.

4 kommenttia:

Susanne kirjoitti...

Mielenkiintoinen postaus!
Ihanalta näyttää tumma etelän yö. Tulee ihan lomamatkat mieleen kun on lämmintä ja pimeää:)
Tuli ihan sääli noita kauppiaita kun kauppa ei käy. Siellä olisi kyllä paljon tarjolla kaikkea ihanaa.

Sateenkaari kirjoitti...

Susanne:Rakastan sita,kun on lamminta ja pimeaa.Vain harvoin Suomessa ovat elokuun yöt lampimia.
Nyt on saatiedotus luvannut tannekkin jo yölampötilojen putoamista +19 asteeseen.
Jos tuo fesivaali olisi ollut viimevuotisella paikallaan,niin takuulla olisi kauppa kaynyt.Kaupunki teki virhearvion.
Saali todella,kun aika on nyt viela se,mika on.

Laura kirjoitti...

Alue näyttää todellakin aika tyhjältä, mutta muuten mukavalta! Toivottavasti se on keskeisemmällä paikalla ensi vuonna!

En vielä tiedä miten pitkään olen täällä! Jos poikaystäväni pääse töihin niin sitten alkaa asunnon etsintä ja jään siis tänne. Muuten lähden takaisin Suomeen parin viikon kuluttua. En ole ostanut paluulippua, ja toivomme tietysti että ensimmäinen vaihtoehto toteutuisi.. :P Mahdollisesti ollaan lähdössä Fethiyeen pariksi päiväksi, ehkä sinulla on jotain vinkkejä mitä meidän kannattaisi nähdä ja tehdä siellä? Saklikent, Ölüdeniz, Patara, Kaputas, Kas ja Kalkan ovat jo listallani, mutta löytyykö Fethiyen lähistöltä vielä jotain muuta näkemisen arvoista? :)

Haleja!

Sateenkaari kirjoitti...

Laura:Meilla miehella kanssa työt olleet vahissa.Taikka työta kylla on,mutta rahaa ei tule,joten luultavasti han lahtee taas valilla Suomeen töihin.Mina jaan pitamaan "kotia pystyssa".Menen minakin ehka joulukuussa Suomeen lomalle.
Aivan Fethiyen lahella on paikka nimelta KAYAKÖY, se on katsomisen arvoinen paikka.Saklikent on aivan ihana,ja nuo muut tietty kanssa.