maanantai 6. syyskuuta 2010

KADİR GECESİ (VOİMAN YÖ)

Eilen olimme liikkeella varsin myöhaan.
Kotoa laksimme klo 21  jalkeen.tuolloin viela kavelijöita kaduilla oli aika paljon,mutta jo klo 23 jalkeen (kuvat otettu) kadut olivat melko tyhjia.Missa olivat ihmiset?
He olivat moskeijoissa,taikka kotona.
Tana Voiman Yöna moskeijat ovat avoinna lapi yön.İmaamien rukoukset ja saarnat alkavat illalla paaston paatyttya,ja jatkuvat tauotta myöhaan yöhön.İhmiset kayvat rukoilemassa sina ajankohtana,mika kullekkin sopii.Monet kayvat useammassa moskeijassa yön aikana.
Myös kotona voi rukoilla,ja katsoa moskeijan rukoukset television kautta.Mutta yhdessa rukoilemisellahan on İslamin mukaan suurempi voima.Varsinkin juuri tana yöna.
Tana yöna rukoillaan erityisesti synteja anteeksi,ja vahvuutta itselle.

Tunne,mika tassa yössa on mukana,niin sita on vaikea kuvata.Se on ainakin erittain harras,ja lammin.Jumala on silloin meita lahempana,mita koskaan.

Moskeijoiden pihamaalla tarjotaan kaikenlaista pikkusyötavaa.On öljyssa paistettuja pienia leipasia(paistetaan paikan paalla).On mehua,jaatelöa,makeita leivonnaisia jne.

"Sattumaako"?Kun olin viela uusi islamilaisuudessani kauan sitten,niin taalla Antalyassa eras mieheni hyva ystava opetti minulle paljon asioita.Han on kaynyt Mekassakin kaksi kertaa.Kun olemme seilanneet Suomen ja Turkin valia,niin hanen puhelinnumeronsa on kadonnut.
Monasti olemme miettineet,etta missahan han on,kun ei ole tullut kadulla vastaan.
Eilen sitten eraan moskeijan edustalla kuului iloinen huudahdus "Fatma"(islamilainen nimeni).Siina tama ystava oli edessamme.Oli kulunut yli 10 vuotta viimeisesta tapaamisestamme,ja han ei ollut unohtanut minun tuota islamilaista nimea.Virallisessa kaytössa minulla on ristimanimeni.(passi ja henkilötodistus).Oli ihana kohtaaminen.

Me kiersimme neljassa moskeijassa.Kotiin kavelimme hartain mielin tyhjilla kaduilla viela kadun penkilla hetken istuen.

İhanaa alkanutta viikkoa kaikille.

17 kommenttia:

ziriliini kirjoitti...

Ihmeitä tapahtuu. :) Natjalehan myös näki yllättäin vanhan lapsuuden ystävänsä ja nyt myös te.

Minä en usko, että se on ollut vain sattumaa. Kohtaloa ennemminkin.

Sateenkaari kirjoitti...

Ziriliini: Ja johdatusta myös.Kun viela ajattelee,etta kohtaaminen tapahtui juuri tana "pyhana" yöna.
Postaan lahiaikoina eraasta tapahtumasta,joka minulle tapahtui islamilaisuuteni alkuaikoina.

Jael kirjoitti...

Ihana sattuma! Olipa mukavaa että löysitte uudelleen kadonneen ystävän:)Meillä on nyt juhlapyhät myös tulossa (samaan aikaan kuin id-al fitr) ja melkein kuukauden aikana on paljon pyhiä ,jolloin ollaan paljon synagoogassa.

Anonyymi kirjoitti...

Ihana postaus Voiman yosta, kiitos! Eras asia painaa mieltani ja ajattelin jakaa sen taalla: en ole kuullut miehestani mitaan sitten heinakuun. Lahden pian paikanpaalle etsimaan ja selvittamaan asiat. Pyytaisin muistamaan minua duaa rukouksissa etta saisin voimaa tapahtuipa ihan mita tahansa. Siunattua Ramadanin loppuaikaa!

Maria

Sateenkaari kirjoitti...

Maria:Kiitos,ystavani.Voi!İhan kylmat vareet menivat selassa,kun luin kommenttisi miehesi osalta.
Olitteko siihen asti kuinka usein yhteyksissa?Onko sukulaisilla sinun yhteystietojasi?
Taalla on monilla tapana salata ikavia asioita,kuten sairastumisia ja loukkaantumisia lahiomaisilta.Mutta toisaalta taas yhta monet ilmoittavat heti,kun jotain tapahtuu.Kuinka tarkasti tietonne ovat muhtarilla,vai ovatko?

Rukoilen puolestanne,etta kaikki kaantyy parhain pain.

Kun tulet tanne,niin ota yhteytta,jos tarvitset apua.Jos esim tarvitsee alkaa etsimaan,niin siihen on monta hyvaa tieta.Tietty poliisi ensimmainen.
Kiitos,Maria,sinulle myös siunattua Ramadanin loppuaikaa.

Sateenkaari kirjoitti...

Yaelian:Kerroppa sitten blogissasi teidan juhlan ajasta.İnnolla odottelen.

Sateenkaari kirjoitti...

Maria:Viela miehestasi.Tiedan,etta olet todella huolissasi.Kun viela et ole mitaan voinut tehda asialle.
En tunne miestasi,enka hanen tapojaan,joten vaikea sanoa mitaan.Minulle mieheni kertoi heti alussa sellaisen seikan,etta jos hanesta ei pariin paivaan kuulu mitaan,niin on voinut joutua pidatetyksi jonkun jutun yhteydessa.Niitahan taalla tapahtuu paljon.Mutta tuo aika on jonkun asian kuulusteluunkin liian pitka,jos ei ole syyllinen.
Useat turkkilaiset miehet ovat hyvin itseppaisia esim. erimielisyksien tullessa.Saattavat lahtea omille teilleen ilmoittamatta mitaan,ja olla monta viikkoa.Myös naisethan tata tekevat.
Meilla kun tulee riita,niin mies on huono riitelemaan,mutta osaa haippasta ainakin seuraavaksi yöksi kaverin luo,mutta soittaa jo kylla seuraavana paivana.Olen jo tahan hyvinkin tottunut.
Ajatuksin

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos paljon tuesta... Tulee heti parempi olo kuin voi edes jakaa taman asian. Vaikka mita ajatuksia on pyorinyt mielessa, mutta olen tullut siihen tulokseen ettei niiden pohtiminen vie muuta kuin aikaa ja energiaa. Haluan vain saada selville totuuden asiasta ja insha Allah saan tietaa asioiden todellisen laidan pian kun olen sinne tulossa. Onhan ennenkin ollut erimielisyyksia mutta ei minua ole ennen hylatty nain pitkaksi aikaa. Eli sinne olen pian tulossa ja valmiina kohtaamaan ihan mita tahansa. Taytyy pysya tosi vahvana ja lujana.

Maria

Susadim kirjoitti...

Marialle paljon voimia!

Sateenkaari kirjoitti...

Maria:Kaikissa liitoissa on erimielisyyksia.Turkkilaisessa kulttuurissa ei erimielisyyksien selvittely ole ollenkaan samaa luokkaa mita suomalaisessa kulttuurissa.Varsinkin miehet ovat huonoja tassa asiassa.
Kun viela ollaan taysin jaarapaita,niin kylla siina voi tulla eteen tuollainen tilanne,mita teilla nyt.Toivottavasti tama "haviaminen" sinun etaisyydeltasi on vain jotain ajattelematonta ja tyhmaa jaarapaisyytta,eika muuta.
Mina olen ollut tiukkana,ja nykyaan meilla selvitetaan asiat.Mutta edelleen erimielisyyden jalkeen saattaa menna monta paivaa,ennenkuin sita ollaan valmiita keskustelemaan.
Enka enaan kaikkia pikkujuttuja edes viitsi alkaa selvittelemaan.Olen oppinut katsomaan lapi sormien.
Monet asiat laantuvat ihan itsekseen,kun on hiljaa.Mutta on asioita,mitka pitaa selvittaa.
Voimia sinulle kaiken kohtaamiseen.

Anonyymi kirjoitti...

Sateenkaari, vaikuttaa silta etta asia on juuri niinkuin kerroit. Ja mina kun toivoisin etta kaikista asioista kerrottaisiin rehellisesti ja etta ongelmat selvitettaisiin asiallisesti puhumalla. Taitaa olla liikaa vaadittu. Kuten Turkissa usein, miksi tehda asioita helposti ja yksinkertaisesti jos ne voi tehda mahdollisimman vaikeasti ja monimutkaisesti..? Tassa niita kulttuurieroja kerrakseen. Kiitos Sateenkaari ja Susadim tuesta... Olette ihania.

Maria

Sateenkaari kirjoitti...

Maria:Turkin kulttuuri ei ole niita kaikkein helpompia.
Moni asia alkaa muuttumaan nuorison myöta.Mutta kylla se niin on tassa maassa,etta nainen joutuu sopeutumaan ja joustamaan paljon.Ulkomaalaiselle se on monasti tosi vaikeaa,mutta kylla taalla on paljon seka-avioliittoja,jotka ovat kestaneet kauan.
Pitaakin tehda postaus tasta kulttuuripuolesta ja tavoista.
Kiitos,Maria itsellesi,etta rohkenit ottaa asian esille omien vaikeuksiesi keskella.

Unknown kirjoitti...

Minäkin osaltani kiitän mielenkiintoisista postauksista :) Omatkin ajatukseni pyörii paljon tuon islam uskonnon ympärillä tällä hetkellä niin postaus tuli kuin tilauksesta.

Sateenkaari kirjoitti...

Mirja:Kiitos sinulle,kun tulit kaymaan,ja toivottavasti postauksestani oli sinulle apua mietteisiisi.
İhania syyspaivia sinulle.

Unknown kirjoitti...

Kiitos :) Kyllä ne auttoivat. Asiat selkiytyivät paljonkin.

Marge kirjoitti...

On ihana tavata pitkästä aikaa ystävä!:) Kohtaaminen oli varmasti hieno!:)

Siunausta viikkkosi ja hali!:)
Sekä kiitos aina niin kauniista viesteistäsi blogissani!!:)

Sateenkaari kirjoitti...

Marge:Todellakin oli,ja viela,kun han aikoinaan minulle paljon opetti islamista asioita.

Kiitos,ystavain.