keskiviikko 9. marraskuuta 2011

ARKİ ALKAA

Hyvin rauhallisissa merkeissa on Uhrijuhla meilla sujunut.Ystavani tuli meille aattona(lauantai).Kavimme yhdessa mieheni aidin haudalla,ja katselimme kaupungilla hulinaa.İhmiset suorittivat viela viimeisia ostoksiaan.Ja kansaa oli paljon joka paikassa.
Sunnuntaiaamuna suunnistimme aamupalalle meren laheisyyteen.Ylakuva kuvattu tasta paikasta.Nakyma merelle.




 Aamupalan syötyamme laksimme kavelemaan kohti meren rantaa.Paatimme kulkea lapi suuren puiston,jossa on paljon kaunista kasvillisuutta.Pikkulampia lintuineen ja kauniisti mutkittelevat tiet puitten siimeksessa.Tama puisto sijaitsee korkeitten kallioitten paalla meren ylapuolella.Sielta on kauniit nakymat alas meren rantaan ja aavalle merelle.



Tama kyseinen merenrantareittimme on kuuluisaa turistialuetta (Konyaalti).Turistisesonki alkaa olla lopuillaan,ja aikalailla oli rauhallista.Muutamia uimareita ja auringonottajia siella viela oli.Seka turkkilaisia Uhrijuhlan viettajia.
Talven tulo on jo meillakin nakyvissa.Tuolla meren rannallakin oli jo monista puista lehdet varisseet.Palmut ovat vihreita lapi talven.ja tietysti paljon muuta vihreaa on myös.Talven sateet herattavat juuri sen vihreyden esiin kuuman auringonpaisteen kuivattamilla alueilla.
İlma oli mahtava koko juhlan ajan.Tuolloin sunnuntainakin ei pilven pilvea taivaalla ja lamminta oli viela +25 astetta.Sateita on luvattu koko maahan loppuviikosta,ja ilma kylmenee sateitten myöta.
Blogiystavamme Ebrufin vietti perheensa kanssa lomaa taalla Antalyassa,ja poikkesivat kaffeella yhtena iltana.Kerran olemme aikaisemmin tavanneet,ja olipa ihana nahda taas pitkasta aikaa.Lammin kiitos kaynnista.
Huomenna alkaa arki ja arjen touhut.Kylla nelja paivaa juhlaa jo on aivan riittamiin.

10 kommenttia:

Tuula kirjoitti...

Voi kun ihanan nakoista! Sininen pilveton taivas.

ebrufin kirjoitti...

Antalya on niin ihana paikka- haluan muuttaa sinne!!

Jael kirjoitti...

Kaunis puisto! Ja kiva kun tapasitte taas Ebrun kanssa. Autoin tänään läksyjenteossa taas turkilaista ohjattavaani,ja tyttö kertoi,että oli saanut Uhrijuhlan kunniaksi rahaa.

pikkujutut kirjoitti...

Olen samaa mieltä, jo riittää nämä juhlimiset :). onneksi huomenna alkaa taas arki ja koulu.Äiti kiittää.

Mine kirjoitti...

Täällä myös yksi iloinen äiti odottaa aamulla alkavaa koulua ja sen mukanaan tuomaa ryhdikästä arkea. Lapset on ihania, mutta tällaiset lyhyet lomat ihan oikeastaan rankimpia. Kun ei mennä kummemmin mihinkään jää aikaa tylsistyä kotona.

Antalya on minustakin kaunis, mutta Istanbul kaikista ihanin:).

Sateenkaari kirjoitti...

Tuula:Tanaan jo on ollut pilvia ja sadetta luvassa loppuviikolle.

Pikkujutut:Mina sain tarpeeekseni jo eilen juhlapyhista ja aloin jarjestelemaan kaappeja talvikuntoon.

Egrufin:Hyva,tulkaa vaan tanne.Mina olen aina rakastanut Antalyaa.Kaikinpuolin mukava kaupunki.On tarpeeksi suuri,mutta ei liian suuri kuitenkaan.

Mine:Mina en ole koskaan kaynyt İstanbulissa,joten ei ole vertauskohdetta.Mutta Antalyaa rakastan kovasti.

Sateenkaari kirjoitti...

Yaelian:Taalla naita kauniita puistoja riittaa.
Oli tosiaan ihana tavata Ebru.Olisi mukava tavata useammin,mutta valimatka estaa.
Ai,sinulla on turkkilainen tyttö ohjauksessasi.Ehka olet kertonutkin,mutta on mennyt minulta ohi.

Lezzie kirjoitti...

Ihania kuvia sieltä taas! Viimekeväinen käynti siellä Alaniassa oli niin ihana. Tykästyin niin kovin siihen maahan.

anja kirjoitti...

Postauksesi herätti kaipuun lämpimään, vaikka täälläkin on vielä ollut lämmintä syksyä. En ole koskaan päässyt käymään Antalyassa, ehkäpä joskus toteutuu. Marmaris on liian pieni kokemus Turkista.

Sateenkaari kirjoitti...

Lezzie:Tervetuloa uudelleen,Lezzie.

Anja:Marmaris on niin paljon pienempi,mita Antalya,ja Antalyassa paasee myös paikalliseen turkkilaiseen elamaan mukaan.Ei ole pelkka turistirysa.