perjantai 28. marraskuuta 2008

AURİNKOA JA PİKKULEİVONNAİSTA

aurinko on tanaan paistanut taysin pilvettömalta taivaalta.lamminta oli klo 14, 20 astetta varjossa. kellon ollessa nyt 16.00 ja aurinko tassa meidan kohdalla on hiipinyt vuoren taakse. alhaalla kaupungissa viela on kaunis auringonpaiste. pilvia ei edelleenkaan ole, joten yösta tulee nahtavasti hiukan kylmanlainen. sateitten jalkeen on tuo ikkunastamme nakyva tyhja tontti alkanut saamaan vihreaa varia peitokseen.
tanaan on pesukone pyörinyt ahkerasti, ja imurikin sai työpaivan. hajotti kylla ikavakseni letkunsa,joten sai sitten loppupaivan vapaata.



tallaisen kauniin aurinkoisen paivan kunniaksi voisi leipoakkin. vaikka naita oliivi- pikkulevonnaisia.
ohje:
3 juomalasillista jauhoja
2 kananmunan valkuainen
150 gr margariinia(sulatettua
1 dl öljya
1 dl luonnonjugurttia
1 tl vajaa tl suolaa
2,5 tl leivinjauhetta
1dl oliiveja viipaleina
1 dl kuivattua tomaattia
1/2 dl tillia

sekoita leivinjauhe ja suola jauhoihin taikinakulhossa. tee jauhoihin kuoppa. tahan kuoppaan laita margariini,öljy,kananmunan valkuaiset ja jugurtti. alusta taikinaksi hiljalleen jauhoja levittaen muihin aineisiin. lopuksi lisaa oliivit, kuivatut tomaatit(paloiteltuna) ja tilli. alusta hetki. ota taikinasta pikkupyöryköita ja aseta uunipellille leivinpaperin paalle. voitele munan keltuaisella. paista 180 asteen lammössa kauniin kullanruskeiksi. AFYİET OLSUN ( HYVAA RUOKAHALUA)
tanaan en mina naita tehnyt, mutta juuri on uunissa SULUBÖREK elikka ohuesta yufkataikinasta ja fetajuustosta tehty piirakka.

5 kommenttia:

Katti kirjoitti...

Ihanan näköisiä palleroita!
Feta on niin hyvää nam!!

Meillä käytiin aiheesta Turkin aurinko juuri kiivas(!!no ei oikeasti)keskustelu siitä,että ruskettaako se vielä!!!
Olin sitä mieltä,että voi päivettyä,mutta ei rusketa.Poitsu oli ehdottomasti sitämieltä,että jos shorteissa kekkaloisi niin kyllä olisi kaikki kateita kun menisi takaisin kouluun!!
Kyllä minulle passaisi nuokin lämmöt.
Kun on noista marmorilattioista ollut puhetta ne on kesälläkin viileät jos ilmastointi on oikein pöhissyt koko yön.Huomasimme viimekesänä tämän ilmiön.Ihan kun olisi jalat palellut kun tassutteli olkkariin!!Ulkona ei ollut kuin 35* aamusta!!!

Sateenkaari kirjoitti...

katti: nyt on aurinkoisella saalla paivalampötila ollut tanaan varjossa siis +20 paremmalla puolella. naapuritalossamme asuu englantilaisia,jotka kylla ottavat aurinkoa naillakin sailla parvekkeella.minulla on ulkona liikkuessa pitkahihainen paalla,joten ei paase ruskettumaan. en ole tuota ajatellut, mutta tuntuu silta, ettei kovin pian ainakaan rusketu.paivettyy kylla,kuten totesit. ja vitamiineja aurinko kylla tuottaa. lampöisina paivina talvellakin nakeee jonkun verran turisteja rannalla aurinkoa ottamassa. mutta vahemman tahan aikaan vuodesta. maaliskuussa tama ilmiö lisaantyy. ja taalla meilla fethiyessa ei talvella paljoa turisteja olekkaan.
oikeassa olet. marmorilattia on viilea kesallakin. ja jopa kylma,kun ilmastointi on paalla.

Susa kirjoitti...

Heipsis,
taalla vastavierailulla :)
Kiva blogi loytyi taas!

Herkullisen nakoisia leivonnaisia :)

Sateenkaari kirjoitti...

susa:kiva,kun löysit blogilleni. enemman kirjoitan mtv3:helmen blogeissa. tanne hiukan harvemmin.pitaa tulla vastavierailulle.
hyvaa lauantaipaivan jatkoa sinulle!

Villikissa kirjoitti...

Oli niin ihana ohje, että piti ottaa itselle talteen.Teen tässä jossain välissä.