tiistai 24. heinäkuuta 2012

MERCİMEK CORBASİ (LİNSSİKEİTTO)

Turkissa syödaan keittoja paljon, mutta eritoten keitot ovat Ramadanin ajan ruokaa. Ruokaa, jolla aloitetaan paastopaivan pattava ateria, kun paasto on ensin rikottu joko vedella, taateleilla taikka oliiveilla. Tassa keitto, josta mina pidan tosi paljon. Helppo valmistaa.

MERCİMEK CORBASİ (LİNSSİKEİTTO)

2 juomalasillista punaisia linsseja
2 rkl öljya
2 keskikokoista sipulia
2 keskikokoista perunaa
2 porkkanaa
8 juomalasillista vetta
2 rkl jauhoja
1/2 sitruunan mehu
suolaa

Huuhtele linssit muutamalla vedella, jotta tarkkelys vahenee. Kuori ja paloittele sipulit, perunat ja porkkanat. Laita kaikki aineet kattilaan, paitsi sitruunanmehu. Keita pehmeaksi ja soseuta sauvasekoittimella. Vetta lisaamalla taikka vahentamalla saat keiton paksuuden mieleiseksesi. Lisaa valmiiseen keittoon sitruunanmehu ja kiehauta. Keiton paalle tarjottaessa voi ripotella chilirouhetta taikka kuumentaa paistinpannulla hieman ruskistaen voita. Myös kuivattu minttu sopii hyvin.
Mina teen taman keiton usein vain pelkista linsseista ja sipulista. Mausteeksi laitan mustapippuria ja suolaa. Myös tomaattia voi kayttaa ja vahan tomaattipyretta.
Sitruunanmehun voi jattaa pois ja jokainen saa sita laittaa keiton sekaan, jos haluaa.

AFİYET OLSUN (HYVAA RUOKAHALUA)

7 kommenttia:

Minttuli kirjoitti...

Kiitos jälleen ohjeesta ja hyvää Ramazania sinulle!

Mine kirjoitti...

Minunkin lempikeittoni. Teen aina ilman perunaa. Porkkanalla ja sipulilla. Namskis.

Sateenkaari kirjoitti...

Minttuli: Kiitos. Kokeileppa. On hyvaa ja helppo tehda.

Mine: Meilla, jos mies on syömassa, niin ei porkkanaa, eika perunaa. Sipulia ja mustapippurilla maustettua, niin hyva tulee. Usein kuumennan voita, oliiviöljya ja valkosipulia keiton paalle. Sitruunahan kuuluu taalla aina keiton kanssa olla tarjolla.

Minä kirjoitti...

Tämä keitto on myös minun suosikkini :) Me teemme sen muutoin samoin, mutta suurustamme jauhon voissa pannulla.

Sateenkaari kirjoitti...

Mina: Monet todella kayttavat tassa keitossa jauhoja. Tuo voi lisaa makua.

Anonyymi kirjoitti...

Hi, i think that i saw you visited my site thus i came to “return the favor”.
I'm attempting to find things to improve my web site!I suppose its ok to use some of your ideas!!

Here is my web site - jackpot 6000 Jackpot 6000 (www.youtube.com)

Anonyymi kirjoitti...

I think thіs iѕ one of the most signіfіcant info for mе.
And i am glad reading уour artiсlе.

Вut ωant to remark on few general things, Thе website style is pеrfect,
thе aгticles is reallу great : D.
Good job, cheeгs

Hеre is my web blog nose job