maanantai 26. tammikuuta 2009

TUNNUSTUS



sain tanaan tunnustuksen blogiystavalta,jonka olen tuntenut vain vahan aikaa. tunnustus oli kuin lammin kesatuuli suoraan sydammeen. kiitos susanne tasta ystavyydesta.
taalla blogeissa meita on hyvin eri puolilla maailmaa,mutta olemme silti aivan lahella toisiamme ajatuksinemme ja kirjoituksinemme! on paljon yhteisia asioita jotka sitovat meita ystavyyteen tuon kuvan rusetin tavoin.

tunnustuksen mukana tulee kehoitus kertoa viisi riippuvuutta itsestaan.

1) minulle on syntynyt riippuvuus nykyisesta kotimaastani. olen paljosta kiitollinen talle maalle,joka on antanut elamaani niin paljon.
2) olen riippuvainen laheisistani ja perheestani kahdessa maassa.
3)olen riippuvainen blogiystavistani,koska heilta saan paljon rikkaita ajatuksia,ja iloa elamaani.
4) olen maisema-riippuvainen. meri ja vuoret haluan aina lahelleni.
5) aamukahvi on ehdoton edellytys paivalle,joten ehkapa sekin on riippuvuutta.

tunnustukset eivat olleet vaikeita,mutta viiden blogiystavan valinta tunnustukselle on aarettöman vaikea. sydammessani annan sen kaikille,joitten kanssa olen kommentoinut.mutta kun vain viisi pitaa valita,niin valitsen seuraavat: ebruli , heli, verna, ziriliini ja j0yful.
blogimaailma on taynna toinen toistaan milenkiintoisempia blogeja. jokainen on arvokas omalla tavallaan.

6 kommenttia:

ebrufin kirjoitti...

Kiitos paljon ystavain:)

Poukkoilen kahden blogisi valimaastossa, ja satuin aamukyylayksellani tanne- ihana tunnustus....öptüm!

Ritva kirjoitti...

Jännä kuinka toisten riippuvuuksista löytyy aina niitä jotka sopivat itseenkin.
Varmaan kaikki riippuvuutesi ykköstä lukuunottamatta sopisivat minuunkin:)

Sateenkaari kirjoitti...

ebruli: kiitos ebru kauniista sanoistasi! kiva,kun poukkoilet. tanne vaan edelleen on tullut harvemmin kirjoitettua.

susanne: nainhan se on. ja luultavasti myös blogimaailman keskustelut kaydaan samanhenkisten kanssa enimmiltaan. mutta itse olen kokenut mielenkiintoiseksi myös vaihtaa ajatuksia erilaisten ihmisten kanssa,mita itse on

Annu kirjoitti...

Taidan olla minäkin blogiriippuvainen, olen sairaan kiinnostunut Turkista, ja turkkilaisuudesta. Olen yksin päivät kotona täällä Suomessa. Loma-kotimme on Turkissa, minne kovasti odotan taas pääseväni

Sateenkaari kirjoitti...

annu:uskon ymmartavani kiinnostuksesi turkkia kohtaan.senhan sanoo jo sekin,etta olette hankkineet taalta lomakodin.

Lily kirjoitti...

nice blog and impressive pictures!
greetings from denmark, sarah sofia