sunnuntai 16. helmikuuta 2014

PİTKASTA AİKAA

Sain facebookissa ihanan viesti ihanalta blogiystavaltani, "Elamaa vihrella saarella".
"Kuule, nyt äkkiä blogia päivittämään. Sun postauksia on ollut ihan ikävä". Nailla sanoilla han lahestyi, ja tippa tuli silmaan, seka omatunto alkoi soittelemaan kellojaan. Lammin kiitos blogiystavani <3 br="">
 Toden totta blogini on ollut hungingolla jo pitkaan, ja koko blogimaailma. Mielessa ollut paljon, mutta saamattomuutta, etten ole blogisivuja availlut. Joskus olen lukemassa kaynyt teidan blogejanne, mutta sekin on ollut vahaisempaa.
Kylla se on totta, etta facebook nielee lahes kaiken sen ajan, minka netissa roikkuu.
Fethiyeen muuton jalkeen on netissa oleminen jaanyt paljon vahemmalle. Kun kaikki sukulaiset ovat ymparilla, niin on muutakin elamaa, kuin vain tama internet.
Olen miettinyt, etta alkaisin kuvin kertomaan enemman. Kun kuvaan aina liikkuessani, niin kuvia tulee lisaa koko ajan. Kuvat ja pikkuteksti alle kertovat paljon.
 Kuva tammikuulta
Kuva tammikuulta
Talvi on ollut erikoisen lammin. Aurinkoisia paivia olemme saaneet paljon. Ukkossateitakin on ryöpsahdellyt, mutta viela ainakaan ei ole niita tavallisia kovia myrskyja ollut yhtakaan.
Ja kevat on alkamassa. pikkulinnut sirkuttelevat jo kovasti pihapuissa ja pensaissa.
Kokeilen seuraavasta postauksesta lahtien, miten valokuvablogi lahtisi kayntiin.

İhanaa kevaan odotusta, rakkaat ystavat.


10 kommenttia:

SaaraBee kirjoitti...

Hurraa! Taas linjoilla. Kannatti käydä vähän potkimassa hereille FBssa. Kiva, että on sukulaisia ympärillä ja olet heidän kanssaan tekemisissä. Sääli, kun nytkyään monella sukulaiset saattavat asustaa ihan lähellä, mutta eivät ole missään tekemisissä. Ei muka ole koskaan aikaa...

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Hienoa kuulla sinusta!!
Ja juu kuvat kelpaisivat hyvin..:)

Minttuli kirjoitti...

Kiva kun olet taas täällä!
Kuulumisia sieltä on mukavaa lukea ja kuvia katsella. Taas tekee mieli käydä Turkissa!
Hyvää kevättä!

Mine kirjoitti...

Minä kannatan edes kuvia ja pieniä kuulumisia, jos aikaa ei pitkien romaanien kirjoittamiseen olekaan. Ja aina kannattaa valita oikea elämä netin sijasta, jos täytyy valintoja tehdä:).

Jael kirjoitti...

Kiva että VihreätNiityt sai sinut taas kirjoittamaan tänne:) Minä taas viihdyn Facebookissa aika vähän,silloin tällöin tulee jotain laiteltua sinne.

Sateenkaari kirjoitti...


Vhreatniityt: Kolme meidan turkkilaisista lapsista asuuu ihan tassa meidan nurkalla, joten heidan kanssaan ollaan tosi paljon tekemisissa. Ja eihan taalla Fethiyessa kukaan asu kaukana, kun kaupunki on on pieni.

İrmastiina Ruusukummusta: Pitaa vaan jossain vaiheessa ostaa kunnon kamera. Nyt kuvailen kannykalla.

Minttuli: Tervetuloa, Minttuli tanneppain. Olis mukavaa vaikka kahvitella.

Mine: Olen taas alkanut virkkaamaan pitsiliinojakin, ja todella on ihanaa olla valilla pois netista, vaikka se auki olisikin siina vieressa. Ja tottakait sosiaalinen media ei koskaan korvaa oikeita ihmissuhteita, mutta Suomeen tulee pidettya tosi paljon yhteytta juuri facen kautta.

Jael: Olen huomannut, ettet kovinkaan paljoa ole facessa. Minulla se on auki, vaikka sitten kotona muuta puuhailenkin. Kayn valilla katsomassa, etta onko joku laittanut viestia.

ebrufin kirjoitti...

Nonni alkaa olla kevatta rinnuksissa- kiva kun Fethiyestakin alkaa kuulumisia tulla :)

sho(e)paholic kirjoitti...

Tervetuloa takaisin! :)Kiva nähdä sinuakin pitkästä aikaa! :)

Sateenkaari kirjoitti...


ebrufin: Kevatta tama jo on, vaikka yöt ovat viela tosi kylmia. Pitaa roikottaa itseaan koko ajan niskasta, jottei blogi jaisi unholaan.

sho(e)paholic: Kiitti, ja tosi kiva taalla on edelleen kuikuilla :)

Anonyymi kirjoitti...

Nämä ulkosuomalaisten blogit ovat aina tosi mielenkiintoisia lukea ja kuvat nimenomaan - pienien tekstien kanssa .... Minä pidän sellaisista - nopea lukea ja saa kuitenkin hyvän käsityksen asioista :D