lauantai 7. maaliskuuta 2009

VAALİEN ALLA!



turkissa eletaan vaalienalusaikaa.Tama nakyy ja kuuluu joka puolella. Vaalitaisto kay nyt kuumimmillaan. Huomenna on taalla Antalyassa eras taman taistelun suurimmista tapahtumista.Paaministeri saapuu puhumaan kansalle. Mainoksia hanen saapumisestaan on nayttavasti ympari kaupunkia.Olen pitkin paivaa(ja juuri parhaillaankin)seurannut tuossa vastapaatamme olevaa stadionia,kuinka siella laitellaan esiintymislavaa ja muuta rekvisiittaa huomista varten paikoilleen.Silla nayttaa olevan myös eri maitten lippuja.Nakyy myös suomen lippu.Olisikohan kyseessa EU:maitten liput.Huomenna sitten nakee,mita siella tapahtuu. Jo pitkaan ovat puolueitten autot kierrelleet paivisin ympari kaupunkia. Musiiki soi autojen katolla olevista kova-aanisista.Ja mainospatkia huudetaan kansalle ohjeeksi. Lupauksia tulevasta satelee joka puolelta. Jokaisen pitaa sitten itse paattaa,uskooko vaiko ei naihin lupauksiin. Mutta tallaistahan vaalitaisto aina on. Puolueitten valilla kiehuu ja kuohuu. Sanoja ei saastella puoleen eika toiseen. Uskonkin,etta kun vaalit sattuvat tahan laman kouraan,niin kansakin seuraa asioita enemman mielenkiinnolla.Loppukuusta sitten nahdaan,miten kay,kuka voittaa,ja kuka on haviaja.






Ei kommentteja: