sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Pascal Nauma & Valeria Yok Böyle Dans 30.10.2010

Pascal Nauma & Valeria Yok Böyle Dans 30.10.2010

Kuulin,ettei tuo tanssikappale nay fasebookissa,eika taalla blogissakaan,joten tuossa linkki,mista sen pitaisi nakya.
Linkki toisesta paikkaa.

Yok böyle dans Show Pascal Nouma & 30-10-2010



Eilen alkoi taalla televisiosta turkkilainen "tanssii tahtien kanssa.Tassa  yksi tanssi eilisesta ohjelmasta.Toisena tanssijana on taalla suosittu jalkapalloilija Pascal Nouma.

LOKAKUUN VİİMEİNEN SUNNUNTAİ


Sunnuntaiaamun rauhaa yli kattojen.
Aurinko paistaa pilvettömalta taivaalta.lampötila kipuaa vauhdilla yli +20 asteen.İHANAA!

lauantai 30. lokakuuta 2010

PİENİ PALA KULTTUURİA

Lapsen ja vanhempien suhde muodustuu jo hyvin varhain.Aidin ja lapsen tama muodustuminen alkaa jo raskausvaiheessa.
Turkin kulttuurissa nama siteet lasten ja vanhempien valilla esittavat suurta osaa elamassa.Eritoten aidin ja pojan.Suuremmalla osalla vaestösta tama side kestaa hyvin vahvana lapi elaman.
Aidin merkitys on taalla suuri,mutta myös isan.Kerron nyt kuitenkn tassa aidin ja pojan suhteesta.
Paratiisi on aitien jalkojen juuressa,sanoo İslam.
Aiti synnyttaa,ja imettaa lastaan.Hyvin yleisesti taalla viela imetetaan kolmevuotiaaksi saakka.Tama alkaa muuttumaan tiedon ja ohjeistuksen myöta.
Aidit paapovat poikalapsiaan jopa siina maarin,etteivat nama paase kunnolla aikuistumaan ja itsenaistymaan.
Hyvin yleista on,etta avioiduttuaan,seka pojat,etta tytöt ovat edelleen tiukasti kiinni vanhemmissaan.
Suomalaisesta tama saattaa tuntua oudolta ja jos se koskettaa omaa elamaa,niin jopa vaikealtakin asialta.
Usein nuoripari aloittaa yhteisen elaman vanhempien kotona.Ja juuri pojan kotona enemman.

Elava esimerkki minulla on tasta mieheni tytar,joka oli perheineen meilla juuri vierailulla.He asuvat anoppilassa.Mies lahtee kohta armeijaan,ja sen jalkeen aikovat muuttaa omilleen.
He olivat meilla nelja paivaa.Tuona aikana joka ikinen paiva joko aiti soitti pojalleen,taikka toisinpain.Ja monta kertaa paivassa.
Kun taalla mennaan naimisiin,niin anoppia ja appea kututaan aiti ja isa normaalissa puheessa.

İhmissuhteet merkitsevat taalla paljon,ja ovat parhaimmillaan hyvin laheisia ja lampimia.
Mutta sitten se toinen aaripaa.Kun tulee suurempia erimielisyyksia,niin valit saatetaan katkaista jopa siihen rakkaaseen omaan lapseen.tama yleensa vaatii sen,etta on rikottu vahvasti etikettisaantöja.
Usein tallaiset valirikot voivat kestaa vuosia.

Se,mista mina taalla pidan suuresti,niin onkin juuri nama ihmissuhteet.Niitten laheisyys ja  lamminhenkisyys.
rappukaytavassa ei menna naapurin ohi sanomatta jotain ystavallista.Kaupoissa myyja taikka kassaneiti sanoo sinulle jotain kaunista jne.
Aurinko paistaa taalla Antalyassa paljon,mutta se paistaa myös siina turkkilaisuudessa.

Aurinkoista ja iloista viikonloppua,ystavat.

perjantai 29. lokakuuta 2010

İSTİKLAL MARŞI (KANSALLİSLAULU

http://video.mynet.com/cekirgeli50/ISTIKLAL-MARSI/329022/

En lahtenyt İtsenaisyyspaivan juhlaa katsomaan Atatürkin aukiolle.mutta ilmojen halki sielta juuri kaikui tama Turkin kansallislaulu niiin juhlavana.
Aitini opetti meille lapsille jo pienesta kunnioitamaan tata (Suomen)kansallislaulua seisomalla paikallaan.Niin se on juurtunut syvaan,etta nytkin seisoin parvekkeella laulun ajan.
Aitini kanssa olimme Suomessa aina katsomassa İtsenaisyyspaivan juhlallisuuksia.
Nyt en lahtenyt kaupungin juhlaan,mutta olen kovasti hengessa mukana .Turkin lippu on meidankin parvekkeellamme.
Suomen lippu on myös hankittava,jotta voi juhlistaa Suomenkin İtsenaisyyspaivaa.

CUMHURİYET BAYRAM, 87 İTSENAİSYYSVUOSİJUHLA

Tanaan Turkki juhlii 87 isenaisyysjuhlaansa.
CUMHURİYET BAYRAMINIZ KUTLU OLSUN!

torstai 28. lokakuuta 2010

MİGROKSESSA osa3

Tama suuri kukkapylvas löytyy Migroksen apteekista.






Paljon,paljon erilaisia pienempia ja suurempia liikkeita.


Jos kahvihammasta alkaa kolottamaan,niin sopiva paikka senkin hoitoon löytyy.
Meilla ei kahvihammasta kolottanut,mutta

nalka tuli,ja se korjaantui ylimmassa kerroksessa olevassa ravintoloitten kompleksissa.Jokaiseen makuun taalta löytyy syötavaa ja herkkuja.
Kuvauskohteita olisi riittanyt viela vaikka kuinka,mutta joskus toiste sitten lisaa.

MİGROKSESSA osa2





Kun perheessa on 9 kuukautinen pikkumies,niin shoppailu on paljolti lapseen liittyvaa.Migroksen alakerrasta löytyi huvituksia,mista kylla nayttivat "isotkin" tykkaavan.




Vieressa oli lelukauppa kaikkine ihanuuksineen.
Seuraavaksi sitten lastentarvikekauppaan.
Uudeksi vuodeksi rooliasut pikkuiselle.

Jos vaikka Mikkihiiresta tykkaat

 Veikeat kumisaappaat,joissa lenkit helpottamassa jalkaanvetoa.
Nyt on taallakin jo saatavissa lapsille sadetakkeja.Nama mallit olivat vuorellisia.Mutta kurahousuja en ole missan nahnyt.
Turkkilainen ei kovin hevilla lastaan sateella ulos vie.Saatikka sitten kuraleikkeihin.


Pienimmaisten tarvikkeita.


Rattaita ja turvakaukaloita.
Tasta sitten siirryttiinkin aikuisten juttuja katselemaan,joista muutama kuva seuraavassa postauksessa.
Tanaan laksivat vieraat sateen saattelemana kohti Fethiyeta.Talo hiljeni,ja tuntuu nyt oudolta parisen paivaa.


keskiviikko 27. lokakuuta 2010

MİGROKSESSA osa1

Maanantaina vietimme aikaa Migroksessa,ja kuten aina,niin kannykkani oli kadessa enemman,mita laukussa.Ei puheluja varten,vaan kuvaamista.
Olen aina pitanyt Migroksen somistustyylista.se on yhtenainen,hillitty ja teemallinen.Nyt oli aiheena "Moskeijat".

Kuvin ja sanoin oli monissa tauluissa kerrottu moskeijoiden tarinaa eri puolislta Turkkia.







Pidin nakemastani todella paljon.Erittain kauniit puitteet oli luotu aiheelle.

tiistai 26. lokakuuta 2010

VİERAİTA

Viikko on ollut kiireinen.Sain vieraita Fethiyesta.Mieheni tytar ,aviomiehensa ja pikkupoika tulivat sunnuntaina,ja ovat viela huomisen taalla.ollaan oltu menossa paivat ja illat.Nyt laksivat kaymaan huvipuistossa,ja mina jain paistamaan pannaria.

Sunnuntai-iltana kaupungilla ollessamme nappasin kuvan tasta hevostaksista.Ennen naita oli monta ,mutta nyt olen nahnyt vain taman yhden.
Turistit saavat talla kyydilla pienen kiertoajelun ympari keskustaa.Joskus nakee kyydissa haaparin.

Nain autiota oli sunnuntai-iltana keskustassa,kun pelattiin jalkapallopelia Galatasaray-Fenerbahce.
İhan kotiin asti ei paasty,kun peli, paattyi,ja yht'akkia kadut olivat taas taynna elamaa.Taalla on monissa ulkoilma-ja muissa ravintoloissa ja kahviloissa suuret televisiot,missa kayvat peleja katsomassa.
Kohta on pannari paistunut.Teen kermavaahdon valmiiksi,ja alan odotelemaan iltakahviseuralaisia kotiin saapuviksi.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

TERVETULOA OLOHUONEEN PUOLELLE

Olen joskus aikaisemminkin laittanut olohuoneemme kuvia,mutta uusia lukijoita on tullut sen jalkeen paljon,joten tassa pikkukertaus.


Lahes jokaisesta turkkilaisesta kodista löytyy yllaolevassa kuvassa nakyva pikkupöytaryhma.Kun tulee kahvi-tai teetarjoilun aika vieraille,niin jokaisen istuinpaikan viereen annetaan tallainen pikkupöyta,ja siihen tarjottavat.Jos vieraita on paljon,niin osa istuu ison pöydan aaressa,ja osa sitten naitten pikkupöytien kanssa.
Taalla on viela sellainen tapa,etta kahvileivat annostellaan valmiiksi jokaiselle erikseen pikkulautasille.
Mina kaytan Seka suomalaista,etta turkkilaista tarjoilutapaa tilanteesta riippuen.
Ollut aivan ihana ja lammin paiva.Vieraitakin sain muutamaksi paivaksi.Mieheni tytar,miehensa ja pikkupoika tulivat Fethiyesta.

lauantai 23. lokakuuta 2010

PARTURİ-KAMPAAMONİ

Eilen kavin taas leikkuuttamassa tukkani.Tanaan nyt sitten esittelyssa kampaamoni.Kuukauden paasta menen uudelleen,ja silloin laitetaan varia myös.
Paikka ei ole pelkka parturi-kampaamo,vaan on ns. kauneussalonki,missa saa enemman palveluja.

Tuossa oikealla minun vakipaikkani.Ensi kerralla otan kuvan parturistani,ja kysyn,etta saanko sen taalla julkaista.


Talla omistajalla on taalla Antalyan keskustassa kaksi suurta kauneussalonkia.Tama,missa mina kayn,niin on niista se pienempi.Ei pieni tamakaan.

Paikassa toimii myös valokuvaamo.Haa-ym. kuvat saa taalla katevasti otatettua.Viime kevaana,kun ystavani oli Suomesta taalla,niin han kavi kasvo-ja jalkahoidossa tassa paikassa.Silloin ottivat meista ryhmakuvat ilmaiseksi.
Eika ole kallis paikka.Vakiasiakkaan tukanleikkuu lyhyeen tukkaan on 5 liiraa (2,5 euroa).
Ja minusta on mukava menna samaan paikkaan aina uudelleen,ja samalle työntekijalle.

Aurinkoista viikonloppua kaikille.
Taalla aurinko paistaa,ja lamminta on +27 astetta.